Selaa muita reseptejä | Annoksia 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 | Tuplaa Puolita tai Alkuperäinen| Tulosta!

Karjalanpiirakat täysmaidolla

*VALION OHJE* Keitä puuro edellisenä päivänä.

Käytä paksupohjaista kattilaa.

Lisää kiehuvaan veteen riisit.

Keitä kunnes vesi on imeytynyt.

Lisää maito (16-18dl) pienissä erissä.

Sekoita koko ajan, ettei puuro pala pohjaan.

Kun kaikki maito (16-18dl) on lisätty ja puuro kiehuu, alenna lämpöä.

Hauduta puuro kypsäksi kannen alla, sekoita välillä.

Lisää suola.

Jäähdytä.

Valmista taikina sekoittamalla veteen muut ainekset.

Alusta viimeiseksi joukkoon sulatettu voi (25g).

Taikinan tulee olla kiinteää ja sitkeää.

Leivo taikinasta tanko.

Jaa se 40 osaan.

Pyöritä palat palloiksi ja taputtele kakkaroiksi.

Lado päällekkäin ja peitä kelmulla kuivumisen estämiseksi.

Kauli kakkarat piirakkapulikalla ohuiksi, pyöreiksi kuoriksi.

Kokoa kuoret pinoon, ripottele väliin jauhoja ja peitä kelmulla.

Levitä osa kuorista pöydälle.

Poista liika jauho pullasudilla.

Annostele puuroa 1 1/2 - 2 rkl / kuori.

Levitä veitsellä yläreunasta alareunaan ja sivusuunnassa melkein reunoihin saakka.

Taivuta kuoren reunat puuron päälle.

Ummista etusormilla rypyttäen.

Nostele suoraan pellille vieri viereen.

Paista 275 - 300 asteessa kypsiksi, n.10 - 12 min. * Leivinpaperia ei voi käyttää, koska se ei kestä 275 asteen lämpöä.

Voitele valmiit piirakat voi-maitoseoksella.

(75g/200g).

Peitä leivinliinalla.

*VALION OHJE* www.valio.fi/reseptit/karjalanpiira
kat-1/

Reseptistä tulee n. 40 annosta ja yksi annos painaa n. 73 grammaa

Mrsmadrid
AineksetMääräEnergiaPHRK
Voi 30g218kcal0.4g0.1g24.4g0g
puuroriisi (keittämätön) (Risella), annos 85g340g1190kcal20.4g258.4g5.8g6.8g
Vesi, vesijohtovesi 400g0kcal0g0g0g0g
Voi 25g181kcal0.3g0.1g20.3g0g
Vehnäjauho puolikarkea 163g559kcal16.6g114.1g2g5.7g
Ruisjauho, 1 dl150g480kcal16.5g96g3.5g20.9g
Vesi, vesijohtovesi 200g0kcal0g0g0g0g
Täysmaito (Valio), annos 200g1600g1024kcal51.2g76.8g56g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana5816g7305kcal210.8g1091g224g66.8g
Valittu annoskoko2908g3652kcal105.4g545.5g112g33.4g
Annoskoko puolitettuna1454g1826kcal52.7g272.8g56g16.7g
Arvot/100g100g126kcal3.6g18.8g3.9g1.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=452681