Selaa muita reseptejä | Annoksia 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 | Tuplaa Puolita tai Alkuperäinen| Tulosta!

Tonnikala-munaskasrulla

Sekoita pohjan aineet keskenään.

Kaurahiutaleiden on hyvä antaa turvota huoneenlämmössä.

Mausta munakas oman maun mukaan esim.

mustapippuria ym mausteita käyttäen.

Kaada seos korkeareunaselle uunipellille leivin paperin päälle ja levittele hieman kohti reunoja.

Paista 225 asteessa 20 min. Kunnes pinta ruskistuu.

Täyte:Paista pannulla sipuli, jäävuorisalaatti ja paloitellut maustekurkut.

Pilko paparika ja tomaatti.

Sekoita kasvikset, tonnikala, ja rahka keskenään tahnaksi.

Mausta oman mielikuvituksen mukaan.

Peitä kelmulla ja laita hetkeksi jääkaappiin maustumaan.

Kun munakas pohja on valmis, anna jäähtyä hetken ennen kuin levität täytteen.

Pohja kannattaa irroitella varovasti, ennen kuin alkaa rullailemaan.

Levitä täytettä pohjan päälle, varo laittamasta liikaa, muuten täyte pursuilee ulos.

Kääräse rullalle ja pistä hetkeksi jääkaappiin maustumaan.

Reseptistä tulee n. 10 annosta ja yksi annos painaa n. 161 grammaa

Pirkar1
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna 50g(kpl)250g315kcal27.5g0.8g22.5g0g
Kaurahiutaleet, tavalliset (Elovena, Aamunhyvä ym.) 40 g, 1 dl40g136kcal5.6g22.4g2.7g4.4g
Raejuusto maustamaton, 2 % (Valio) 200 g purkki150g120kcal19.5g3g3g0g
Maito, rasvaton (Valio) 200ml yksi lasillinen100g33kcal3.3g4.9g0g0g
Tonnikala paloina öljyssä (Rainbow)185g333kcal42.6g0g14.8g0g
Tonnikala öljyssä 185g351kcal50.2g0g16.7g0g
Rahka, valio250g163kcal25g10.5g0.8g0g
Jäävuorisalaatti rapea, amerikansalaatti 50g6.5kcal0.6g0.5g0.1g0.6g
Sipuli, paistettu 50g51kcal0.6g2.4g4.1g0.9g
Maustekurkku sokerisuolattu 50g10kcal0.3g1.5g0.1g0.9g
Paprika punainen 170g50kcal1.6g7.7g0.7g3.2g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g125g25kcal0.8g4.8g0.4g1.7g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana3210g3186kcal355.2g117g131.8g23.4g
Valittu annoskoko1605g1593kcal177.6g58.5g65.9g11.7g
Annoskoko puolitettuna803g797kcal88.8g29.3g33g5.9g
Arvot/100g100g99kcal11.1g3.6g4.1g0.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=452745