Joben jättikaalikääryle

Keitä kokonaista kaalia n. 15 min. Irrottele isoimpia lehtiä samalla.

Laita ohra tai tattarisuurimot (ohraa 1dl, tattaria 1.5dl tai kvinoaa 1dl) kiehumaan paketin ohjeiden mukaan.

Valmista täyte paistamalla jauheliha, kaalisilppu ja sipuli, mausta.

Leivinpaperi kastellaan ja muotoillaan vuoan pohjalle n. 2 x 2L vuokaa.

Vuoraa pohja isoilla kaalinlehdillä reunoja myöten, ohenna paksuimpia ruotikohtia veitsellä ja lisää täytteeseen.

Kumoa täyte leviteltyjen lehtien päälle, tiivistä kunnolla vaikka ruokalusikalla ja lado päälle kanneksi lisää isoja kaalin lehtiä.

Käännä lopuksi vielä reunoilta lehdet päälle sen verran kuin menevät.

Valele pintaa siirapilla ja oliiviöljyllä, ripottele ihan vähän suolaa.

uuni 180 astetta ja noin 1 tunti

Anna vetäytyä noin 15 min ja kumoa eli iso lautanen tai tarjoiluvati vuoan päälle ja käännä nurin koko homma.

Siitä sitten vain leikkaamaan sopivia paloja lautaselle kuin kakusta konsanaan.

Itse maustoin tujusti täytteen suolalla, chilillä, mustapippurirouheella, maustepippurijauheella, paprikajauheella ja meiramilla.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 373 grammaa

Jobelix72
AineksetMääräEnergiaPHRK
Valkokaali keräkaali 213g59kcal2.5g8.6g0.4g4.5g
Sipuli (kuorittu)55g15kcal0.7g2.6g0.1g0.9g
Jauheliha, naudan 10% paistijauheliha75g125kcal14.3g0g7.5g0g
Kananmuna kuoreton 14g20kcal1.7g0g1.4g0g
Siirappi 5g15kcal0g3.7g0g0g
Kvinoa, runsaskuituinen jyvä (Gogreen), annos 50g10g35kcal2.1g6.3g0.1g1.6g
Oliiviöljy 1.8g16kcal0g0g1.8g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana746g567kcal42.6g42.4g22.6g14g
Valittu annoskoko373g283kcal21.3g21.2g11.3g7g
Annoskoko puolitettuna187g142kcal10.7g10.6g5.7g3.5g
Arvot/100g100g76kcal5.7g5.7g3g1.9g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=467222