Limebroileria rucolapedillä

Pese sitruunat ja kaksi limesitruunaa.

Raasta kuori ja laita se muovipussiin.

Purista mehu samaan pussiin ja paloittele hedelmät neljään osaan, laita palat pussiin.

Lisää öljy ja murskatut valkosipulin kynnet sekä silputtu ruohosipuli.

Mausta suolalla ja pippurilla ja esim.

currylla/jeeralla maun mukaan.

Lisää kanan rintafileet marinadipussiin, purista ilma pois ja sulje pussi tiukasti, laita jääkaappiin maustumaan ainakin 4 tunnin ajaksi.

Maustuneet fileet pyyhitään kuivaksi ja pannaan kuumalle teflonpannulle saamaan ensin pintaan väri, sitten lämpöä lasketaan ja marinadista ongitaan hedelmät fileiden päälle kostuttamaan lihaa antamaan makua, kansi päälle ja haudutetaan kypsäksi, vaan ei liian kuivaksi.

Rucolaa asetellaan lautaselle keoksi, päälle sitten kypsää, mehevää sitruunakanaa annosviipaleiksi leikattuna.

Rouhi kanan päälle tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Lisää lautaselle myös puolitettuja kirsikkatomaatteja antamaan väriä ja makua.

Todella raikas ruoka, joka maistuu ihanan keväiseltä kuumana, haaleana ja kylmänä.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 268 grammaa

Nane
AineksetMääräEnergiaPHRK
Sitruuna, keskiarvo, punnittu kuorineen 400g107kcal1.6g5.7g2.9g7.3g
Broileri, rintafilee, nahaton 1000g1071kcal231g0g15g0g
Oliiviöljy 30g265kcal0g0g30g0g
Valkosipulinkynsi keskikokoinen 3,5 g14g15kcal1.1g2.3g0.1g0.3g
Rucola, lautaselinen n. 30g240g36kcal2.4g4.8g0.5g3.4g
Ruohosipuli 60g14kcal0.8g1g0.4g1.4g
Kirsikkatomaatti (La palma), annos 200g400g80kcal4.8g12.8g1.4g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana4288g3175kcal483.4g53.2g100.6g24.8g
Valittu annoskoko2144g1587kcal241.7g26.6g50.3g12.4g
Annoskoko puolitettuna1072g794kcal120.9g13.3g25.2g6.2g
Arvot/100g100g74kcal11.3g1.2g2.3g0.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=63643