Limebroileria rucolapedillä

Pese sitruunat ja kaksi limesitruunaa.

Raasta kuori ja laita se muovipussiin.

Purista mehu samaan pussiin ja paloittele hedelmät neljään osaan, laita palat pussiin.

Lisää öljy ja murskatut valkosipulin kynnet sekä silputtu ruohosipuli.

Mausta suolalla ja pippurilla ja esim.

currylla/jeeralla maun mukaan.

Lisää kanan rintafileet marinadipussiin, purista ilma pois ja sulje pussi tiukasti, laita jääkaappiin maustumaan ainakin 4 tunnin ajaksi.

Maustuneet fileet pyyhitään kuivaksi ja pannaan kuumalle teflonpannulle saamaan ensin pintaan väri, sitten lämpöä lasketaan ja marinadista ongitaan hedelmät fileiden päälle kostuttamaan lihaa antamaan makua, kansi päälle ja haudutetaan kypsäksi, vaan ei liian kuivaksi.

Rucolaa asetellaan lautaselle keoksi, päälle sitten kypsää, mehevää sitruunakanaa annosviipaleiksi leikattuna.

Rouhi kanan päälle tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Lisää lautaselle myös puolitettuja kirsikkatomaatteja antamaan väriä ja makua.

Todella raikas ruoka, joka maistuu ihanan keväiseltä kuumana, haaleana ja kylmänä.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 268 grammaa

Nane
AineksetMääräEnergiaPHRK
Sitruuna, keskiarvo, punnittu kuorineen 500g134kcal2g7.2g3.6g9.1g
Broileri, rintafilee, nahaton 1250g1339kcal288.7g0g18.7g0g
Oliiviöljy 38g332kcal0g0g37.5g0g
Valkosipulinkynsi keskikokoinen 3,5 g18g18kcal1.4g2.9g0.1g0.4g
Rucola, lautaselinen n. 30g300g45kcal3g6g0.6g4.2g
Ruohosipuli 75g17kcal1g1.3g0.5g1.8g
Kirsikkatomaatti (La palma), annos 200g500g100kcal6g16g1.8g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana5360g3969kcal604.2g66.8g125.6g31g
Valittu annoskoko2680g1984kcal302.1g33.4g62.8g15.5g
Annoskoko puolitettuna1340g992kcal151.1g16.7g31.4g7.8g
Arvot/100g100g74kcal11.3g1.2g2.3g0.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=63643