Hirvipihvit sienikastikkeessa uunikasvisten kera

Tämä on itse asiassa Kettuterroristin ohje, netistä poimittua ja kuuluu tehdä nimenomaan HIRVEN ulkofileestä (mitä ei kalorilaskurista löytynyt).

hirven ulkofilee
suolaa
mustapippurirouhetta
tuoretta rosmariinia

Kastike:
1-2 rkl ruokaöljyä
1 sipuli
3 isoa herkkusientä
2 kourallista kuivattuja suppilovahveroita
1 dl vettä
1 dl olutta
2 dl ruokakermaa
katajanmarjoja
ruskean kastikkeen suurustetta

Poista fileestä kalvo ja leikkaa 1-1,5 sentin paksuisiksi pihveiksi.

Nuiji kevyesti.

Ruskista pihvit pannulla molemmin puolin.

Nosta pihvit laakeaan uunivuokaan.

Kaada pannulle vesi ja olut ja kiehauta.

Kaada huuhdeliemi talteen.

Kuori ja silppua sipuli ja kuullota pannulla öljyssä pehmeäksi.

Lisää sekaan paloitellut herkkusienet ja paista, kunnes sienistä irtoaa nestettä.

Lisää huuhdeliemi, kerma ja suppilovahverot.

Kiehauta ja suurusta sopivaksi suurusteella.

Mausta kastike murskatuilla katajanmarjoilla.

Kaada kastike vuokaan pihvien päälle ja kypsennä 175-asteisessa uunissa n. 30-40 min.

Reseptistä tulee n. 3 annosta ja yksi annos painaa n. 647 grammaa

Habanera

Habanera sanoi...

Tosi reilu illallinen kahdelle, kuten tapoihimme kuuluu :)

keskiviikko 29.09.2010 klo 19:59

Habanera sanoi...

Hiukan liiankin reilu kun ihan kilogrammojakin katsoo, muutin ohjeen kolmelle hengelle, varmaan riittäisi neljällekin...

keskiviikko 29.09.2010 klo 20:26

AineksetMääräEnergiaPHRK
Lanttu 15g4.4kcal0.2g0.7g0g0.3g
Parsakaali brokkoli 9g3.2kcal0.4g0.2g0g0.2g
Sipuli (kuorittu)7.8g2.1kcal0.1g0.4g0g0.1g
Korvasieni 13g2.3kcal0.2g0.1g0.1g0.2g
Oliiviöljy (ekstra-neitsytoliiviöljy) (Rainbow), annos 10g0.8g7kcal0g0g0.8g0g
Vesi5.2g0kcal0g0g0g0g
Olut keskiolut, 4,5 til% alkoholia 5.2g2.2kcal0g0.2g0g0g
Ruokakerma, Valio Hyla 15%10g17kcal0.3g0.3g1.6g0g
Ruskea kastike (valmis) (Rainbow), annos 100g2.2g0.7kcal0g0.1g0g0g
Ulkofile nauta, annos 100g22g27kcal4.6g2g0.9g0g
Rosmariini, tuore (-), annos 10g0.5g0.7kcal0g0.1g0g0.1g
Avokadoöljy, extra virgin (Fontana), annos 10g0.3g2.1kcal0g0g0.3g0g
Palsternakka 9g6kcal0g1.1g0g0.4g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana202g149kcal11.6g10.4g7.4g2.6g
Valittu annoskoko101g75kcal5.8g5.2g3.7g1.3g
Annoskoko puolitettuna51g37kcal2.9g2.6g1.9g0.7g
Arvot/100g100g74kcal5.7g5.1g3.7g1.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=195976