Munakoisorullat

Huuhtele munakoiso ja leikkaa se mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi pituussuuntaan, pyri saamaan 10-12 ehjää viipaletta.

Itketä viipaleet eli levitä munakoisot leikkuulaudalle tms. ja ripottele päälle suolaa.

Anna olla sen aikaa kun valmistat täytteen.

Ruskista jauheliha, sipuli ja valkosipuli.

Sekoita joukkoon tomaatti ja mausta chilijauheella (1/2tl), rosmariinilla (1/2tl), oreganolla(1tl), ripauksella kanelia ja kardemummaa.

Nosta pannu levyltä ja heitä sekaan vielä murustettu feta.

Anna kastikkeen vähän jäähtyä.

Kuivaa munakoisot talouspaperilla.

Nosta jokaiselle viipaleelle ruokalusikallinen täytettä.

Rullaa kääröiksi ja nosta voideltuun uunivuokaan vierekkäin.

Tai jos kaapista löytyy pieni vuokia, laita suoraan kahteen pieneen vuokaan.

Lusikoi rullien päälle vielä jogurtilla jatkettu kastike tai tuo toinen seos, jos varsinaista kastiketta ei jäänyt yli.

Kypsennä 225-asteisessa uunissa 20-25 min ja tarjoa vihreän salaatin kera.

Reseptistä tulee n. 2 annosta ja yksi annos painaa n. 440 grammaa

Timonaattori
AineksetMääräEnergiaPHRK
Munakoiso 25g5.6kcal0.1g0.8g0g0.6g
Lammaspaisti 25g67kcal6.8g0g4.5g0g
Sipuli (kuorittu)7.5g2kcal0.1g0.4g0g0.1g
Paseerattu tomaatti (Rainbow), annos 500g25g6.2kcal0.3g1g0g0g
Juusto, salaattijuusto, rasvaa 18 %, lehmänmaito, suolaliemessä 13g28kcal1.8g0.2g2.3g0g
Oliiviöljy 2.5g22kcal0g0g2.5g0g
Turkkilainen jogurtti 3,5%, annos 100g13g8.8kcal0.5g0.5g0.4g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana220g281kcal19.2g5.8g19.4g1.4g
Valittu annoskoko110g140kcal9.6g2.9g9.7g0.7g
Annoskoko puolitettuna55g70kcal4.8g1.5g4.9g0.4g
Arvot/100g100g128kcal8.7g2.6g8.8g0.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=306269