Tonnikala-munaskasrulla

Sekoita pohjan aineet keskenään.

Kaurahiutaleiden on hyvä antaa turvota huoneenlämmössä.

Mausta munakas oman maun mukaan esim.

mustapippuria ym mausteita käyttäen.

Kaada seos korkeareunaselle uunipellille leivin paperin päälle ja levittele hieman kohti reunoja.

Paista 225 asteessa 20 min. Kunnes pinta ruskistuu.

Täyte:Paista pannulla sipuli, jäävuorisalaatti ja paloitellut maustekurkut.

Pilko paparika ja tomaatti.

Sekoita kasvikset, tonnikala, ja rahka keskenään tahnaksi.

Mausta oman mielikuvituksen mukaan.

Peitä kelmulla ja laita hetkeksi jääkaappiin maustumaan.

Kun munakas pohja on valmis, anna jäähtyä hetken ennen kuin levität täytteen.

Pohja kannattaa irroitella varovasti, ennen kuin alkaa rullailemaan.

Levitä täytettä pohjan päälle, varo laittamasta liikaa, muuten täyte pursuilee ulos.

Kääräse rullalle ja pistä hetkeksi jääkaappiin maustumaan.

Reseptistä tulee n. 10 annosta ja yksi annos painaa n. 161 grammaa

Pirkar1
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna 50g(kpl)19g24kcal2.1g0.1g1.7g0g
Kaurahiutaleet, tavalliset (Elovena, Aamunhyvä ym.) 40 g, 1 dl3g10kcal0.4g1.7g0.2g0.3g
Raejuusto maustamaton, 2 % (Valio) 200 g purkki11g9kcal1.5g0.2g0.2g0g
Maito, rasvaton (Valio) 200ml yksi lasillinen7.5g2.5kcal0.2g0.4g0g0g
Tonnikala paloina öljyssä (Rainbow)14g25kcal3.2g0g1.1g0g
Tonnikala öljyssä 14g26kcal3.8g0g1.3g0g
Rahka, valio19g12kcal1.9g0.8g0.1g0g
Jäävuorisalaatti rapea, amerikansalaatti 3.8g0.5kcal0g0g0g0g
Sipuli, paistettu 3.8g3.8kcal0g0.2g0.3g0.1g
Maustekurkku sokerisuolattu 3.8g0.8kcal0g0.1g0g0.1g
Paprika punainen 13g3.7kcal0.1g0.6g0.1g0.2g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g9g1.9kcal0.1g0.4g0g0.1g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana242g240kcal26.6g9g10g1.6g
Valittu annoskoko121g120kcal13.3g4.5g5g0.8g
Annoskoko puolitettuna60g60kcal6.7g2.3g2.5g0.4g
Arvot/100g100g99kcal11g3.7g4.1g0.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=452745