Tomaatti-pinaattipiirakka

Piirakkapohja syntyy perinteisesti nyppimällä rasva jauhoihin, lisäämällä suolan, sitten veden ja maitorahkan.

Maitorahka korvaa osan rasvasta, jolloin pohja on kevyempi.

Paista piirakkapohjaa ilman täytettä noin 10 - 15 minuuttia noin 200 asteisessa uunissa.

Tarvittaessa kuori kesäkurpitsa, pilko se jo siivuiksi tai lohkoiksi.

Siivuista noin sentin paksuisia.

Ryöppää tuorepinaatti tai sulata pakastepinaatti, purista ylimääräinen neste pois.

Paloittele tomaatit joko lohkoiksi tai siivuiksi.

Mitä pienempiä kasvikset on, sitä todennäköisemmin ne pehmenevät uunissa ja piirakka on helpompi syödä.

Erota kahdesta kananmunasta keltuaiset ja lisää ne kahden kokonaisen kananmunan sisällyksen joukkoon.

Vatkaa joukkoon kerma ja tarvittavat mausteet, kuten pippuri, suola, valkosipulijauhe jne. Lisää kasvikset munakermaseokseen, sekoita.

Lisää lopuksi juustoraaste.

Kaada seos piirakkapohjaan.

Paista kunnes täyte on hyytynyt ja ottanut hieman väriä itseensä, noin 30 - 45 minuuttia 200 asteessa.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 240 grammaa

Jennyw
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmunan keltuainen 34% kananmunan massasta 25g71kcal3.9g0g6.2g0g
Kananmuna kuoreton 69g98kcal8.6g0.2g7g0g
Ruokakerma Valio 5%250g150kcal3g7g12.5g0g
Vehnäjauho puolikarkea 122g418kcal12.4g85.3g1.5g4.3g
Vesi31g0kcal0g0g0g0g
Pinaatti 94g13kcal1.5g0.4g0.3g1.2g
Kesäkurpitsa zucchini 219g40kcal1.2g5.5g0.9g1.5g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g156g32kcal0.9g5.9g0.5g2.2g
Kadett juusto 5% (Arla)63g119kcal21.2g0g3.1g0g
Margariini, Flora Kevyt 40%, 5g, 1tl (400g paketti)47g178kcal0.2g3g18.8g0g
Maitorahka,maustamaton rasvaton (Rainbow), annos 250g125g80kcal13.8g5g0.4g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana2400g2396kcal133.4g224.6g102.4g18.4g
Valittu annoskoko1200g1198kcal66.7g112.3g51.2g9.2g
Annoskoko puolitettuna600g599kcal33.4g56.2g25.6g4.6g
Arvot/100g100g100kcal5.6g9.4g4.3g0.8g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=302565