Sämpylärullat

Ohje on julkaistu alun perin Makumatka kevyeen kotiruokaan -keittokirjassa.

Makumatkan 225 reseptiä ovat Diabetesliiton ravitsemusammattilaisten laatimia, ja niihin on laskettu valmiiksi annosten hiilihydraatti- ja energiamäärät.

5 dl maitoa
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
1 valkosipulin kynsi murskattuna
1 pussi kuivahiivaa
2 dl runsaskuituisia kaurahiutaleita
8 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl juoksevaa tai sulatettua margariinia

Täyte:
n. 2,5 dl juustoraastetta (esim.

emmental punaleima 17 %)
100 g purjoa (noin puolet pienestä purjosta)
150 g palvikinkkua
2 pientä punaista paprikaa
1 tl kuivattua basilikaa
(1 tl murskattua rosépippuria)

Lämmitä maito reilusti kädenlämpöiseksi (noin 42-asteiseksi).

Sekoita maidon joukkoon suola, sokeri ja murskattu valkosipuli.

Sekoita kuivahiiva ja kaurahiutaleet jauhoihin.

Sekoita jauhoseos maitoon.

Lisää margariini ja alusta taikina tasaiseksi taikinaksi.

Anna kohota.

Valmista täyte.

Pilko purjo, paprika ja kinkku pieniksi paloiksi ja sekoita keskenään.

Lisää joukkoon juustoraaste, basilika ja halutessasi rosépippuria.

Kauli kohonnut taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi (noin 40 x 60 cm). Ripottele täyte levylle ja kääri levy pitkältä sivulta rullalle.

Leikkaa rulla noin 3 sentin levyisiksi paloiksi.

Nosta palat uunipellille leivinpaperin päälle.

Kohota peitettyinä.

Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Yksi sämpylärulla sisältää noin 15 grammaa hiilihydraattia ja 110 kcal (460 kJ) energiaa.

(http://www.diabetes.fi/diabetestie
toa/ruoka/kuukauden_resepti/resepti
arkisto#Smpylrullat30kpl)

Reseptistä tulee n. 18 annosta ja yksi annos painaa n. 103 grammaa

Jayhoy
AineksetMääräEnergiaPHRK
Maitojuoma, rasvaton, laktoositon (Valio)332g86kcal11g10.3g0g0g
Sokeri 16g65kcal0g15.9g0g0g
Vehnälese Elovena plus (Raisio), annos 20g Kuitua 49%27g66kcal3.7g2.9g1.5g13g
Sämpyläjauho (1dl = 70g) (Rainbow), annos 70g399g1315kcal47.8g263g9.6g32.7g
Sunnuntai laktoositon leivontamargariini (Raisio)33g239kcal0g0g26.6g0g
Kuivahiiva (Sunnuntai), annos 11g7.3g0kcal0g0g0g0g
Valio kevyempi pizzajuusto 17%120g341kcal37.1g0g20.3g0g
Ylikypsä savusaunapalvipala (Korpela), annos 100g120g120kcal20.3g0g3.6g0g
Purjosipuli 31g7kcal0.6g0.7g0.1g0.6g
Paprika punainen 153g45kcal1.4g6.9g0.6g2.9g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana2472g4567kcal243.8g599.4g124.6g98.4g
Valittu annoskoko1236g2283kcal121.9g299.7g62.3g49.2g
Annoskoko puolitettuna618g1142kcal61g149.9g31.2g24.6g
Arvot/100g100g185kcal9.9g24.2g5g4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=364529