Pähkinäinen parsakaalipiirakka

Pähkinäinen parsakaalipiirakka (8–10 palaa)

Pohja:
100 g margariinia (Keiju 70% tai Becel 60%)
4½ dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
½ tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
1 prk (200 g) kevytkermaviiliä (rasvaa enintään 6%)

Täyte:
250 g parsakaalia
½ rasiaa kirsikkatomaatteja
1 pieni keltainen paprika
1 dl saksanpähkinöitä
3 munaa
2 dl kermasekoitetta (esimerkiksi Valio Ruoka 5%)
1 rkl pestokastiketta
½–1 dl raastettua parmesaania

Sekoita pohjataikinan kuivat aineet.

Lisää pehmeä rasva ja nypi ainekset yhteen.

Lisää lopuksi kermaviili ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.

Peitä taikina kelmulla ja nosta se tunniksi jääkaappiin.

Painele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

Huuhtele parsakaali ja leikkaa se pienemmiksi kukinnoiksi.

Halkaise tomaatit puoliksi ja pilko paprika.

Levitä taikinapohjalle parsakaalikukinnot, tomaatinpuolikkaat, paprikakuutiot sekä pähkinät.

Sekoita kulhossa munien rakenne rikki ja lisää ruokakerma sekä pesto.

Kaada seos vuokaan ja ripottele päälle juustoraaste.

Paista piirakkaa 200-asteisen uunin keskitasossa, kunnes täyte on hyytynyt eli noin 25 minuuttia.

Jos pinta näyttää saavan liiaksi väriä, peitä piirakka leivinpaperilla.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 209 grammaa

Shamaani
AineksetMääräEnergiaPHRK
Sunnuntai margariini (Raisio), annos 15g75g537kcal0.7g0.7g59.7g0g
Vehnäjauho puolikarkea 218g749kcal22.2g152.8g2.6g7.6g
Kauralese 45g161kcal8.1g20.4g3.4g7.8g
Pansuola (Oriola oy), annos 5g1.9g0kcal0g0g0g0g
Leivinjauhe 7.5g13kcal0.4g2.8g0g0g
Kermaviili, rasvaa 3,5 % ,vähälaktoosinen 149g96kcal4.8g7.2g5.2g0g
Parsakaali brokkoli 187g65kcal8.6g3.6g0.6g4.7g
Kirsikkatomaatti, suomalainen75g15kcal0.4g2.8g0.2g1g
Paprika keltainen 90g27kcal0.8g4.6g0.2g1.8g
Saksanpähkinä 45g305kcal6.6g1.5g29.2g7.1g
Kananmuna, omega, 1 kpl123g160kcal16.1g0.4g10.2g0g
Ruokakerma Valio 5%149g90kcal1.8g4.2g7.5g0g
Pestokastike, Barilla all Genovese, n. 1 tl11g60kcal0.6g0.3g6.3g0.5g
Parmesaanijuusto, formaggio da pasta75g341kcal29.9g0g23.9g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana2500g5238kcal202g402.6g298g61g
Valittu annoskoko1250g2619kcal101g201.3g149g30.5g
Annoskoko puolitettuna625g1310kcal50.5g100.7g74.5g15.3g
Arvot/100g100g210kcal8.1g16.1g11.9g2.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=135472