Sämpylärullat

Ohje on julkaistu alun perin Makumatka kevyeen kotiruokaan -keittokirjassa.

Makumatkan 225 reseptiä ovat Diabetesliiton ravitsemusammattilaisten laatimia, ja niihin on laskettu valmiiksi annosten hiilihydraatti- ja energiamäärät.

5 dl maitoa
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
1 valkosipulin kynsi murskattuna
1 pussi kuivahiivaa
2 dl runsaskuituisia kaurahiutaleita
8 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl juoksevaa tai sulatettua margariinia

Täyte:
n. 2,5 dl juustoraastetta (esim.

emmental punaleima 17 %)
100 g purjoa (noin puolet pienestä purjosta)
150 g palvikinkkua
2 pientä punaista paprikaa
1 tl kuivattua basilikaa
(1 tl murskattua rosépippuria)

Lämmitä maito reilusti kädenlämpöiseksi (noin 42-asteiseksi).

Sekoita maidon joukkoon suola, sokeri ja murskattu valkosipuli.

Sekoita kuivahiiva ja kaurahiutaleet jauhoihin.

Sekoita jauhoseos maitoon.

Lisää margariini ja alusta taikina tasaiseksi taikinaksi.

Anna kohota.

Valmista täyte.

Pilko purjo, paprika ja kinkku pieniksi paloiksi ja sekoita keskenään.

Lisää joukkoon juustoraaste, basilika ja halutessasi rosépippuria.

Kauli kohonnut taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi (noin 40 x 60 cm). Ripottele täyte levylle ja kääri levy pitkältä sivulta rullalle.

Leikkaa rulla noin 3 sentin levyisiksi paloiksi.

Nosta palat uunipellille leivinpaperin päälle.

Kohota peitettyinä.

Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Yksi sämpylärulla sisältää noin 15 grammaa hiilihydraattia ja 110 kcal (460 kJ) energiaa.

(http://www.diabetes.fi/diabetestie
toa/ruoka/kuukauden_resepti/resepti
arkisto#Smpylrullat30kpl)

Reseptistä tulee n. 18 annosta ja yksi annos painaa n. 103 grammaa

Jayhoy
AineksetMääräEnergiaPHRK
Maitojuoma, rasvaton, laktoositon (Valio)336g87kcal11.1g10.4g0g0g
Sokeri 16g65kcal0g16.1g0g0g
Vehnälese Elovena plus (Raisio), annos 20g Kuitua 49%27g67kcal3.8g3g1.5g13.2g
Sämpyläjauho (1dl = 70g) (Rainbow), annos 70g403g1330kcal48.4g266g9.7g33g
Sunnuntai laktoositon leivontamargariini (Raisio)34g242kcal0g0g26.9g0g
Kuivahiiva (Sunnuntai), annos 11g7.4g0kcal0g0g0g0g
Valio kevyempi pizzajuusto 17%121g345kcal37.5g0g20.6g0g
Ylikypsä savusaunapalvipala (Korpela), annos 100g121g121kcal20.6g0g3.6g0g
Purjosipuli 31g7.1kcal0.6g0.7g0.1g0.6g
Paprika punainen 155g45kcal1.5g7g0.6g2.9g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana2500g4619kcal247g606.4g126g99.4g
Valittu annoskoko1250g2309kcal123.5g303.2g63g49.7g
Annoskoko puolitettuna625g1155kcal61.8g151.6g31.5g24.9g
Arvot/100g100g185kcal9.9g24.3g5g4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=364529