Karjanlanpaisti juurespeitolla

700 g karjanlanpaistia
(halutessas/tarpeen mukaan rypsiöljyä (tai voita)
400 g porkkanaa
250 g lanttua
n. 150 g mukulaselleriä
1-2 isoa sipulia
2 lihaliemikuutiota
30 g vasikanfondia
mustapippuria reilusti ('reikä'putki on kätevä! Maustuu, mut ei tarvitse kerätä pois)

Ota lihat lämpenee ainakin 2 t ennen kuin alat kokkaa.

Laita uuni lämpenee 175 asteeseen.

Lorauta rypsiöljyä pannulle, ja ruskista lihat kahdessa osassa pannulla.

Laita ne sitten odottelemaan isoon uunivuokaan.

Lorauttele vasikanfondia lihapalojen päälle ja vaikka kääntele niitä joutessas.

(Suolasta jo on, mut joku vois tykätä vielä soijatilkastakin.) Tilkka vettä pannulle, ja "kaavi" kaikki aromit talteen pannulta uunivuokaan!

Kuori ja paloittele porkkanat, lanttu, mukulaselleri ja sipulit reiluiksi lohkoiksi.

Huputa tai hukuta niillä lihat.

Täytä mausteputki pippureilla, ja laita se keskelle vuokaa.

Laita reilu 1,5 l vettä kiehumaan ja lisää siihen 2 maggi extra -lihaliemikuutioita ja hämmäytä ennen vuokaan kaatamista.

Sit koko kommeus uuniin keskitasolle.

Voit välillä tökkiä vähän juureksia eri kylelle.

Lihapalat olis hyvä saada pysyvään upoksissa.

Parin tunnin päästä alkaa mahtava tuoksu olla vastustamaton ja liha parhaimmillaan.

;) Muistithan keittää jo potut valamiiksi?

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 545 grammaa

Niinpaniin
AineksetMääräEnergiaPHRK
Vesi, vesijohtovesi 573g0kcal0g0g0g0g
Mustapippuri, annos 1g7.6g18kcal0.8g2.9g0.3g0g
Vasikanfondi (Touch of taste), annos 15g12g8.6kcal0.9g1.1g0.1g0g
Lihaliemkuutio maggi extra7.6g21kcal0.7g0.7g1.8g0g
Sipuli (kuorittu)77g21kcal1g3.7g0.2g1.3g
Selleri, annos 50g57g8kcal0.6g1.7g0g0g
Lanttu 96g28kcal1g4.4g0.3g1.7g
Porkkana, keskikokoinen 65g153g43kcal0.9g9.1g0.3g3.8g
Karjalanpaisti atria 700g268g428kcal50.8g0g24.6g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana2500g1149kcal113.4g47.2g55.2g13.6g
Valittu annoskoko1250g575kcal56.7g23.6g27.6g6.8g
Annoskoko puolitettuna625g287kcal28.4g11.8g13.8g3.4g
Arvot/100g100g46kcal4.5g1.9g2.2g0.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=89764