Juustokolmiot

1 pussi kuivahiivaa
2 rkl lämmintä vettä
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl sokeria
0,5 tl suolaa
100 g juoksevaa kasvirasvavalmistetta
2 dl kevytkermaa
2,5 dl juustoraastetta
100 g tuorejuustoa (maustamatonta tai maustettua)

Pinnalle

juoksevaa kasvirasvavalmistetta
paprikajauhetta
grillimaustetta
cayannepippuria
kauniita siemeniä, kuten auringonkukansiemeniä, seesaminsiemeniä tai unikonsiemeniä

Anna kevytkerman ja tuorejuuston lämmetä huoneenlämmössä ennen kuin aloitat.

Sekoita kuivat ainekset ja lisää nesteet.

Sekoita ja anna nousta kaksinkertaiseksi.

Ripottele pellillä olevalle leivinpaperille vehnäjauhoja ja levitä taikina pellille reunoja myöten jauhoisin sormin (jos taikina kiukkuilee eikä tottele, niin anna sen levätä pellillä hetken ja jatka sitten sen levittämistä).

Voitele taikina juoksevalla kasvirasvavalmisteella, ripottele pinnalle runsaasti paprikajauhetta, grillimaustetta ja tottumuksen mukaan cayannepippuria.

Lisää viimeisenä siemenet ja painele niitä hiukan taikinaan kiinni.

Paista 200 asteessa kunnes kypsä (vienon ruskea reunoilta ja hiukan rapea pohjasta).

(En muistanut katsoa kelloa.) Leikkaa kuuteentoista ruutuun ja halkaise ruudut kolmioiksi.

Reseptistä tulee n. 32 annosta ja yksi annos painaa n. 29 grammaa

Chan
AineksetMääräEnergiaPHRK
Vehnäjauho, sunnuntai54g190kcal6.5g38.4g1.1g1.6g
Leivinjauhe 1.4g2.4kcal0.1g0.5g0g0g
Sokeri 0.6g2.3kcal0g0.6g0g0g
Kuivahiiva, annos 11g1.5g5.5kcal0.7g0.6g0.1g0g
Pirkka juokseva rypsiöljyvalmiste 450ml14g100kcal0g0g11.1g0g
Kevytkerma (Pirkka), annos 200g28g32kcal0.8g1.2g2.8g0g
Emmental juustoraaste (Euroshopper), annos 100g17g63kcal4.9g0g4.9g0g
Tuorejuusto, Ruohosipuli kevyt, Pirkka14g25kcal0.7g0.9g2.1g0.4g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana261g838kcal27.4g84.4g44.2g4g
Valittu annoskoko131g419kcal13.7g42.2g22.1g2g
Annoskoko puolitettuna65g210kcal6.9g21.1g11.1g1g
Arvot/100g100g321kcal10.5g32.3g16.9g1.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=121927