Pähkinäinen parsakaalipiirakka

Pähkinäinen parsakaalipiirakka (8–10 palaa)

Pohja:
100 g margariinia (Keiju 70% tai Becel 60%)
4½ dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
½ tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
1 prk (200 g) kevytkermaviiliä (rasvaa enintään 6%)

Täyte:
250 g parsakaalia
½ rasiaa kirsikkatomaatteja
1 pieni keltainen paprika
1 dl saksanpähkinöitä
3 munaa
2 dl kermasekoitetta (esimerkiksi Valio Ruoka 5%)
1 rkl pestokastiketta
½–1 dl raastettua parmesaania

Sekoita pohjataikinan kuivat aineet.

Lisää pehmeä rasva ja nypi ainekset yhteen.

Lisää lopuksi kermaviili ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.

Peitä taikina kelmulla ja nosta se tunniksi jääkaappiin.

Painele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

Huuhtele parsakaali ja leikkaa se pienemmiksi kukinnoiksi.

Halkaise tomaatit puoliksi ja pilko paprika.

Levitä taikinapohjalle parsakaalikukinnot, tomaatinpuolikkaat, paprikakuutiot sekä pähkinät.

Sekoita kulhossa munien rakenne rikki ja lisää ruokakerma sekä pesto.

Kaada seos vuokaan ja ripottele päälle juustoraaste.

Paista piirakkaa 200-asteisen uunin keskitasossa, kunnes täyte on hyytynyt eli noin 25 minuuttia.

Jos pinta näyttää saavan liiaksi väriä, peitä piirakka leivinpaperilla.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 209 grammaa

Shamaani
AineksetMääräEnergiaPHRK
Sunnuntai margariini (Raisio), annos 15g597g4299kcal6g6g477.6g0g
Vehnäjauho puolikarkea 1746g5992kcal177.9g1222.4g21g61.1g
Kauralese 358g1289kcal64.5g163.3g27.6g62.7g
Pansuola (Oriola oy), annos 5g15g0kcal0g0g0g0g
Leivinjauhe 60g105kcal3.1g22.6g0g0.3g
Kermaviili, rasvaa 3,5 % ,vähälaktoosinen 1194g766kcal38.2g57.6g41.8g0.1g
Parsakaali brokkoli 1493g523kcal69g29.1g4.5g37.3g
Kirsikkatomaatti, suomalainen597g119kcal3.6g22.7g1.8g8.4g
Paprika keltainen 716g216kcal6.7g36.5g1.4g14.3g
Saksanpähkinä 358g2437kcal52.7g11.8g233.6g57g
Kananmuna, omega, 1 kpl985g1281kcal129g3g81.8g0g
Ruokakerma Valio 5%1194g716kcal14.3g33.4g59.7g0g
Pestokastike, Barilla all Genovese, n. 1 tl90g480kcal4.5g2.7g50.1g3.9g
Parmesaanijuusto, formaggio da pasta597g2728kcal238.8g0g191g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana20000g41902kcal1616.6g3222.2g2383.8g490.2g
Valittu annoskoko10000g20951kcal808.3g1611.1g1191.9g245.1g
Annoskoko puolitettuna5000g10476kcal404.2g805.6g596g122.6g
Arvot/100g100g210kcal8.1g16.1g11.9g2.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=135472