Sipuli-perunapiirakka

Levitä puolitoista pakettia kaupan ruis-perunataikinaa isoon irtoreunavuokaan tai kahteen pieneen.

Jätä vuoat kylmään odottamaan.

Nosta taikina korkealle vuoan reunoille, sillä piirakasta tulee korkea.

Kuori ja silputa 700 grammaa sipulia.

Kuullota sipuleita öljyssä miedolla lämmöllä.

Pilko 150-200 grammaa pekonia pannulla ja yhdistä ne sipuleihin.

Jäähdytä hieman.

Sekoita creme fraische ja kolmen sipulin kerma (tai käytä kaksi purkillista creme fraisceha) sekä kolme kananmunaa ja teelusikallinen suolaa, saman verran kuminaa ja mustapippuria täytteeseen.

Kaada täyte piirakkapohjan päälle ja paista noin 30-40 minuuttia 220-asteisessa uunissa.

Tarjoa vihreän salaatin kera.

Juomaksi käy mäkeahko valkoviini.

Tuhtia sillä 360 kaloria tulee/annos, mutta myös ruokaisaa.

Reseptistä tulee n. 12 annosta ja yksi annos painaa n. 182 grammaa

Krisse2506
AineksetMääräEnergiaPHRK
Ruisperunataikinapohja (Sunnuntai), annos 400g433g1603kcal19.5g134.3g108.3g16g
Sipuli (käsittelemätön)467g126kcal6.1g22.4g0.9g7.9g
Pekoni, filee, rasvaa 18 g 133g302kcal21.3g0.7g24g0g
Kevyt Creme Fraiche 12 % Valio133g187kcal3.7g8.7g16g0g
Laktoositon kolmen sipulin ruokakerma (Valio), annos 250g167g183kcal5g5.3g16.7g0g
Kananmuna kuoreton 117g166kcal14.6g0.3g12g0g
Ruokaöljy keskiarvo 6.7g59kcal0g0g6.7g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana2912g5251kcal140.4g343.4g369.2g47.8g
Valittu annoskoko1456g2626kcal70.2g171.7g184.6g23.9g
Annoskoko puolitettuna728g1313kcal35.1g85.9g92.3g12g
Arvot/100g100g180kcal4.8g11.8g12.7g1.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=284619