Riina!! Lihaa ja vihanneksia uunissa

Pilko lanttu, porkkana ja perunat paloiksi, niin että lanttu pienimmäksi, sitten porkkana ja peruna isoimmaksi.

Leikkaa kukkakaali sopiviksi nupuiksi.

Punnitse ERIKSEEN kulhossa.

Lorauta sekaan hieman ruokaöljyä ja rouhi päälle suolaa, sekoita! Kaada vihannekset uunivuokaan.

Pilko liha sopiviksi suupaloiksi (PUNNITSE) ja asettele lihapalat vihannesten päälle.

Paista uunissa 225 noin 15 min.

Pilko sillä välin herkkusienet neljään osaan ja kesäkurpitsat noin sentin paksuisiksi puoliympyröiksi.

(PUNNITSE ERIKSEEN!) Sekoita muun ruuan sekaan, kun ne ovat ensin olleet sen 15 minuuttia ensin uunissa.

Paista uunissa kunnes kaikki kypsää (ehkä noin 45min)

Saman ruuan voi tehdä myös muusta lihasta, tai vaihdellen vihanneksia maun mukaan.

Mukaan sopii myös tomaatti, paprika, kukkakaali, parsakaali, bataatti, palsternakka, maissi, herneet....

oikeasti vain taivas rajana.

Tämän voi maustaa ihan maustekaapin kuivamausteilla tai aasialaisilla pussikastikkeilla.

(huomioi vain pussikastikkeiden kalorit!!)

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 161 grammaa

Riinamoi
AineksetMääräEnergiaPHRK
Sipuli (kuorittu)2.1g0.6kcal0g0.1g0g0g
Porkkana, keskikokoinen 65g3.4g0.9kcal0g0.2g0g0.1g
Herkkusieni 1.6g0.2kcal0g0g0g0g
Paprika, punainen2.1g0.5kcal0g0.1g0g0g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g1.9g0.4kcal0g0.1g0g0g
Rypsiporsaan lihasuikale kermapippuri (Hk), annos 400g3.9g5.5kcal0.6g0.1g0.4g0g
Juokseva kasviöljyvalmiste (X-tra), annos 10g0.2g1kcal0g0g0.1g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana30g18kcal1.2g1.2g1g0.2g
Valittu annoskoko15g9kcal0.6g0.6g0.5g0.1g
Annoskoko puolitettuna8g5kcal0.3g0.3g0.3g0.1g
Arvot/100g100g60kcal3.9g3.9g3.3g0.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=434747