Punasipuli-fetapizza(Pirkka ohje)

Siirry sivulle!

1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen.

Sekoita joukkoon suola, sokeri ja osa jauhoista.

Valuta salaattijuustot siivilässä.

Mittaa öljymarinadi taikinaan ja lisää loput jauhot käsin hyvin vaivaten.

Vaivaa pehmeä taikina sileäksi palloksi pöydällä.

Jaa taikina kahtia, jauhota ja nosta palat takaisin kulhoon.

Kohota kaksinkertaiseksi.

2. Kuori ja halkaise punasipulit.

Leikkaa puolikkaat 6 lohkoksi niin, että kanta pitää lohkot koossa.

Lado lohkot pellille leivinpaperin päälle.

Vatkaa öljymarinadi, balsamiviinietikka, sokeri ja suola.

Voitele sipulilohkot seoksella.

Paista sipuleita 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Anna jäähtyä.

Viipaloi tomaatit.

3. Taputtele toinen taikinoista ohueksi pohjaksi (Ø 28 cm) pellille leivinpaperin päälle.

Levitä 3/4 dl ranskankermaa pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.

Ripottele päälle 1 dl juustoraastetta.

Asettele puolet sipulilohkoista ja tomaattiviipaleista pizzalle.

Muserra puolet juustokuutioista tasaisesti pizzalle ja levitä puolet viipaloiduista oliiveista päälle.

4. Paista pizzaa uunin alatasolla 225 asteessa 15?17 minuuttia.

5. Leivo, täytä ja paista toinen pohja välit­tömästi.

Ripottele pizzalle oreganoa.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 510 grammaa

Jjarvi76
AineksetMääräEnergiaPHRK
Vesi, vesijohtovesi 2g0kcal0g0g0g0g
Hiiva 0.2g0.1kcal0g0g0g0g
Vehnäjauho puolikarkea 2.5g8.7kcal0.3g1.8g0g0.1g
Oliiviöljy 0.2g1.9kcal0g0g0.2g0g
Punasipuli, kuorittu, 100g4.7g1.3kcal0.1g0.2g0g0.1g
Balsamiviinietikka (Kuhne), annos 15g0.2g0.3kcal0g0.1g0g0g
Sokeri0.2g0.8kcal0g0.2g0g0g
Suola, annos 3g0g0kcal0g0g0g0g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g2g0.4kcal0g0.1g0g0g
Ranskankerma kevyt rasvaa 5%1.2g1.1kcal0g0.1g0.1g0g
Pirkka Emmental-Mozzarella juustoraaste1.6g5.6kcal0.5g0g0.4g0g
Salaattijuustokuutio (Pirkka), annos 200g0.8g2.1kcal0.1g0g0.2g0g
Oliivi musta kivetön (Pirkka), annos 2.9g0.4g0.5kcal0g0g0.1g0g
Oregano, kuivattu 0g0kcal0g0g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana32g46kcal2g5g2g0.4g
Valittu annoskoko16g23kcal1g2.5g1g0.2g
Annoskoko puolitettuna8g11kcal0.5g1.3g0.5g0.1g
Arvot/100g100g143kcal6.3g15.6g6.3g1.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=108168