Katin Texas Style Chili

Esivalmistelut:
*Kalttaa kolme keskikokoista tomaattia, kuori ne, leikkaa kanta pois ja kuutioi.

*Silppua sipulit (3 keskikokoista tai 1,5 isoa) ja murskaa 4-5 valkosipulinkynttä.

*Leikkaa paprikat pieniksi paloiksi.

*Pieni jalapenoviipaleet.

Käytä isoa pannua, tästä tulee reipas satsi!

Paista ensin jauheliha kypsäksi oliiviöljyssä tai jos olet niin onnekas, että löydät jostakin pekonirasvaa, niin käytä sitä.

Siirrä jauheliha sivuun mutta jätä siitä erottunut neste pannulle.

Lisää pannulle sipuli ja valkosipulimurska ja paista niin kauan, että sipuli hiukan pehmenee mutta älä ruskista.

Lisää sitten mukaan paprikanpalat ja hetken päästä tomaattikuutiot, pavut liemineen ja tomaattimurska.

Anna kiehahtaa, ennen kuin lisäät jauhelihan.

Lisää noin 1 dl vettä, mikäli seos tuntuu liian tönköltä.

Mausta reippaasti lihaliemikuutiolla, suolalla, mustapippurirouheella, korianterilla ja (juusto) kuminalla.

Jos poltetta haluaa lisää, ripottele sekaan chilijauhetta tai tuoreita chilinpaloja.

Syvyyttä makuun saa HP Original-kastikkeella ja/tai Hunt's Hickory BBQ -kastikkeella.

Ja erittäin hyvin tähän sopii Chilikaupan Sauhu, eli chili-valkosipulitahna, jota itse lusikoin chiliin reippaat pari ruokalusikallista.

Tarjoa vaalean leivän (tai Karppisen) kanssa.

Halutessasi lisää tarjoiluvaiheessa chilin päälle creme fraichea ja sipulihakkelusta.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 406 grammaa

Sunnikka
AineksetMääräEnergiaPHRK
Jauheliha, naudan 10% paistijauheliha25g42kcal4.7g0g2.5g0g
Tomaattimurska, Rainbow, 500 g31g11kcal0.3g2g0.2g0g
Sipuli (kuorittu)20g5.4kcal0.3g1g0g0.3g
Paprika punainen 11g3.1kcal0.1g0.5g0g0.2g
Valkosipuli 2.2g2.4kcal0.2g0.4g0g0g
Jalapeno (Pirkka), annos 190g2.8g0.6kcal0g0.1g0g0g
Paprika keltainen 5.1g1.5kcal0g0.3g0g0.1g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g17g3.4kcal0.1g0.6g0g0.2g
Heinz baked beans reduced sugar and salt (Heinz), annos 415g26g16kcal1.2g2.8g0.1g0.9g
Lihaliemikuutio Maggi0.6g1.7kcal0.1g0g0.1g0g
Vesi6.2g0kcal0g0g0g0g
Hp kastike original/100g0.9g1.1kcal0g0.3g0g0g
Tahnamauste valkosipuli (Knorr), annos 20g2.8g14kcal0.1g0.4g1.3g0g
Hunt s hickory barbeque sauce (Conagra foods), annos 35g2.2g2.8kcal0g0.7g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana304g209kcal14.2g18.2g8.4g3.4g
Valittu annoskoko152g105kcal7.1g9.1g4.2g1.7g
Annoskoko puolitettuna76g52kcal3.6g4.6g2.1g0.9g
Arvot/100g100g69kcal4.7g6g2.8g1.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=251694