Spagettivuoka

1. Keitä pätkittyä spagettia runsaassa, kiehuvassa ja suolalla maustetussa vedessä, jossa on hieman öljyä.

Keittoaika on noin 6 - 7 minuuttia.

Valuta, mutta älä aivan kuivaksi.

2. Kiehauta pannulla kuumassa rasvassa hienonnettu sipuli.

Siirrä sipuli lautaselle.

Ruskista jauheliha.

Yhdistä sipuliruskistettuun jauhelihaan.

Kaada pannulle tomaattimurska ja mausteet.

Hauduta kastiketta noin 5 minuuttia.

3. Sulata juustokastiketta varten rasva kattilassa.

Sekoita joukkoon jauhot ja kiehauta ne rasvassa.

Siirrä kattila pois levyltä ja lisää kylmä maito koko ajan sekoittaen.

Siirrä kattilauudelleen levylle ja anna kiehua hiljalleen noin 5 minuuttia.

Mausta suolalla ja paprikajauheella.

Lisää juustoraaste.

4. Voitele noin 2 litran kokoinen vuoka ja kaada vuorotellen kerroksittain jauheliha-tomaattikastiketta ja spagettia vuokaan niin, että päällimmäiseksi tulee ohut spagettikerros.

Kaada juustokastike vuokaan.

5. Kypsennä 200 asteessa noin 30 - 40 minuuttia eli kunnes pinta on kauniin ruskea.

Tarjoa ruoan lisäkkeenä tuoretta salaattia ja etikkapunajuuria tai maustekurkkuja.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 440 grammaa

Reyahh
AineksetMääräEnergiaPHRK
Täysjyväspagetti (Rainbow), annos 100g175g586kcal22.7g119g2.6g11.2g
Tomaattimurska (Euro shopper)437g131kcal4.4g17.5g1.7g0.9g
Jauheliha, naudan 10% paistijauheliha219g363kcal41.6g0g21.9g0g
Sipuli (kuorittu)44g12kcal0.6g2.1g0.1g0.7g
Rypsiöljy 35g313kcal0g0g35.4g0g
Vehnäjauho puolikarkea 35g120kcal3.6g24.5g0.4g1.2g
Juusto, keskiarvo 70g245kcal17.5g0.2g19.4g0g
Maito, rasvaton (Valio) 200ml yksi lasillinen262g87kcal8.7g12.9g0g0g
Vesi, vesijohtovesi 262g0kcal0g0g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana3080g3714kcal198.2g352.4g163g28g
Valittu annoskoko1540g1857kcal99.1g176.2g81.5g14g
Annoskoko puolitettuna770g929kcal49.6g88.1g40.8g7g
Arvot/100g100g121kcal6.4g11.4g5.3g0.9g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=146070