Riina!! Lihaa ja vihanneksia uunissa

Pilko lanttu, porkkana ja perunat paloiksi, niin että lanttu pienimmäksi, sitten porkkana ja peruna isoimmaksi.

Leikkaa kukkakaali sopiviksi nupuiksi.

Punnitse ERIKSEEN kulhossa.

Lorauta sekaan hieman ruokaöljyä ja rouhi päälle suolaa, sekoita! Kaada vihannekset uunivuokaan.

Pilko liha sopiviksi suupaloiksi (PUNNITSE) ja asettele lihapalat vihannesten päälle.

Paista uunissa 225 noin 15 min.

Pilko sillä välin herkkusienet neljään osaan ja kesäkurpitsat noin sentin paksuisiksi puoliympyröiksi.

(PUNNITSE ERIKSEEN!) Sekoita muun ruuan sekaan, kun ne ovat ensin olleet sen 15 minuuttia ensin uunissa.

Paista uunissa kunnes kaikki kypsää (ehkä noin 45min)

Saman ruuan voi tehdä myös muusta lihasta, tai vaihdellen vihanneksia maun mukaan.

Mukaan sopii myös tomaatti, paprika, kukkakaali, parsakaali, bataatti, palsternakka, maissi, herneet....

oikeasti vain taivas rajana.

Tämän voi maustaa ihan maustekaapin kuivamausteilla tai aasialaisilla pussikastikkeilla.

(huomioi vain pussikastikkeiden kalorit!!)

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 161 grammaa

Riinamoi
AineksetMääräEnergiaPHRK
Sipuli (kuorittu)1368g369kcal17.8g65.7g2.7g23.3g
Porkkana, keskikokoinen 65g2228g624kcal13.4g132.6g4.5g55.7g
Herkkusieni 1036g165kcal21.8g3.1g3.4g15.5g
Paprika, punainen1389g357kcal12.5g63.9g5.6g27.8g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g1285g261kcal7.7g48.8g3.9g18g
Rypsiporsaan lihasuikale kermapippuri (Hk), annos 400g2591g3627kcal388.6g77.7g235.8g2.6g
Juokseva kasviöljyvalmiste (X-tra), annos 10g104g653kcal0g0g72.5g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana20000g12111kcal923.6g783.6g656.8g285.8g
Valittu annoskoko10000g6056kcal461.8g391.8g328.4g142.9g
Annoskoko puolitettuna5000g3028kcal230.9g195.9g164.2g71.5g
Arvot/100g100g61kcal4.6g3.9g3.3g1.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=434747