Kana-maitorahkapiirakka

Pohjaan menee 250g maitorahkaa (tähän kalorilaskelmaan laitoin 200g vahingossa, eli pienemmälläkin rahkapurkilla onnistui hyvin!), 1 muna, 1 dl jauhoja (mä laitoin ruisjauhoja), 1 tl suolaa ja 1 tl leivinjauhetta tai vaihtoehtoisesti9 ½ tl ruokasoodaa.

Kaikki ainekset sekaisin ja levitys leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan.

Muistaa levittää myös reunoille, jolloin paistuessa saa piirakoille ominaisen paksun reunan!

Täytteeksi voi laittaa mitä vain mieleen tulee, mutta omaan piirakkaan laitoin 300 g maustamattomia kanasuikaleita, 85 g kesäkurpitsaa ja yhden punasipulin.

Nämä paistoin pienessä tirassa öljyä ja pakkasin täyteen mausteita.

Mausteiden lisäksi mukaan meni 1 rkl Sweet chili-kastiketta ja 1 rkl hunajaa.

Sekoita täytteet yhteen ja levitä piirakkapohjan päälle.

Tämän jälkeen viipaloin tomaatista ohuita siivuja "koristeeksi" piirakan päälle.

Juuston asemasta laitoin piirakan päälle kananmunanvalkuaisia 3 kappaletta, jotka jähmettyessään tuovat juustomaisen tunnun piirakkaan.

Uunissa asteita 200 ja itse taisin paistaa n. 30-40 min, vanha uuni tekee välillä tepposia joten pois otan kun on sopivasti paistuneen näköinen.

:)

Piirakkavuoasta on helppo jakaa 6 eri annospalaan ja tällöin yhden palan kalorimääräksi tulee n. 235 tällä ohjeella.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 238 grammaa

Prototyyppi
AineksetMääräEnergiaPHRK
Fit rasvaton pehmeä maitorahka (Maitokolmio), annos 200g234g140kcal23.4g9.4g0.7g0g
Karkea täysjyvä ruisjauho (Sunnuntai), annos 100g117g339kcal11.7g66.6g2.7g23.4g
Kananmuna kuoreton 175g250kcal21.9g0.5g18g0g
Suola, annos 3g5.8g0kcal0g0g0g0g
Ruokasooda, annos 1tl (Yleinen), annos 5g5.8g0kcal0g0g0g0g
Kanasuikaleet kariniemi351g389kcal80.7g0g7g0g
Kastike, Thai Sweet Chili (Pirkka)18g33kcal0.1g7.9g0.1g0.7g
Hunaja 23g77kcal0.1g18.9g0g0g
Rapsiöljy (Vita d´or), annos 5g18g158kcal0g0g17.5g0g
Kesäkurpitsa99g17kcal0.4g2.5g0.6g0.7g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g59g12kcal0.4g2.2g0.2g0.8g
Punasipuli, kuorittu, 100g35g10kcal0.5g1.7g0.1g0.6g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 526g223kcal51.6g2.1g0.5g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana3332g3297kcal381.6g223.6g94.8g52.4g
Valittu annoskoko1666g1648kcal190.8g111.8g47.4g26.2g
Annoskoko puolitettuna833g824kcal95.4g55.9g23.7g13.1g
Arvot/100g100g99kcal11.5g6.7g2.8g1.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=433781