Tomaatti-pinaattipiirakka

Piirakkapohja syntyy perinteisesti nyppimällä rasva jauhoihin, lisäämällä suolan, sitten veden ja maitorahkan.

Maitorahka korvaa osan rasvasta, jolloin pohja on kevyempi.

Paista piirakkapohjaa ilman täytettä noin 10 - 15 minuuttia noin 200 asteisessa uunissa.

Tarvittaessa kuori kesäkurpitsa, pilko se jo siivuiksi tai lohkoiksi.

Siivuista noin sentin paksuisia.

Ryöppää tuorepinaatti tai sulata pakastepinaatti, purista ylimääräinen neste pois.

Paloittele tomaatit joko lohkoiksi tai siivuiksi.

Mitä pienempiä kasvikset on, sitä todennäköisemmin ne pehmenevät uunissa ja piirakka on helpompi syödä.

Erota kahdesta kananmunasta keltuaiset ja lisää ne kahden kokonaisen kananmunan sisällyksen joukkoon.

Vatkaa joukkoon kerma ja tarvittavat mausteet, kuten pippuri, suola, valkosipulijauhe jne. Lisää kasvikset munakermaseokseen, sekoita.

Lisää lopuksi juustoraaste.

Kaada seos piirakkapohjaan.

Paista kunnes täyte on hyytynyt ja ottanut hieman väriä itseensä, noin 30 - 45 minuuttia 200 asteessa.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 240 grammaa

Jennyw
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmunan keltuainen 34% kananmunan massasta 3.7g11kcal0.6g0g0.9g0g
Kananmuna kuoreton 10g15kcal1.3g0g1.1g0g
Ruokakerma Valio 5%38g23kcal0.4g1g1.9g0g
Vehnäjauho puolikarkea 18g63kcal1.9g12.8g0.2g0.6g
Vesi4.7g0kcal0g0g0g0g
Pinaatti 14g1.9kcal0.2g0.1g0g0.2g
Kesäkurpitsa zucchini 33g5.9kcal0.2g0.8g0.1g0.2g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g23g4.8kcal0.1g0.9g0.1g0.3g
Kadett juusto 5% (Arla)9g18kcal3.2g0g0.5g0g
Margariini, Flora Kevyt 40%, 5g, 1tl (400g paketti)7g27kcal0g0.5g2.8g0g
Maitorahka,maustamaton rasvaton (Rainbow), annos 250g19g12kcal2.1g0.8g0.1g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana360g359kcal20g33.8g15.4g2.6g
Valittu annoskoko180g180kcal10g16.9g7.7g1.3g
Annoskoko puolitettuna90g90kcal5g8.5g3.9g0.7g
Arvot/100g100g100kcal5.6g9.4g4.3g0.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=302565