Juustokolmiot

1 pussi kuivahiivaa
2 rkl lämmintä vettä
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl sokeria
0,5 tl suolaa
100 g juoksevaa kasvirasvavalmistetta
2 dl kevytkermaa
2,5 dl juustoraastetta
100 g tuorejuustoa (maustamatonta tai maustettua)

Pinnalle

juoksevaa kasvirasvavalmistetta
paprikajauhetta
grillimaustetta
cayannepippuria
kauniita siemeniä, kuten auringonkukansiemeniä, seesaminsiemeniä tai unikonsiemeniä

Anna kevytkerman ja tuorejuuston lämmetä huoneenlämmössä ennen kuin aloitat.

Sekoita kuivat ainekset ja lisää nesteet.

Sekoita ja anna nousta kaksinkertaiseksi.

Ripottele pellillä olevalle leivinpaperille vehnäjauhoja ja levitä taikina pellille reunoja myöten jauhoisin sormin (jos taikina kiukkuilee eikä tottele, niin anna sen levätä pellillä hetken ja jatka sitten sen levittämistä).

Voitele taikina juoksevalla kasvirasvavalmisteella, ripottele pinnalle runsaasti paprikajauhetta, grillimaustetta ja tottumuksen mukaan cayannepippuria.

Lisää viimeisenä siemenet ja painele niitä hiukan taikinaan kiinni.

Paista 200 asteessa kunnes kypsä (vienon ruskea reunoilta ja hiukan rapea pohjasta).

(En muistanut katsoa kelloa.) Leikkaa kuuteentoista ruutuun ja halkaise ruudut kolmioiksi.

Reseptistä tulee n. 32 annosta ja yksi annos painaa n. 29 grammaa

Chan
AineksetMääräEnergiaPHRK
Vehnäjauho, sunnuntai780g2730kcal93.6g553.8g16.4g23.4g
Leivinjauhe 20g35kcal1g7.6g0g0.1g
Sokeri 8g33kcal0g8g0g0g
Kuivahiiva, annos 11g22g79kcal9.9g8.8g1.3g0g
Pirkka juokseva rypsiöljyvalmiste 450ml200g1440kcal0g0g160g0g
Kevytkerma (Pirkka), annos 200g400g460kcal11.2g18g40g0.4g
Emmental juustoraaste (Euroshopper), annos 100g250g900kcal70g0.2g70g0g
Tuorejuusto, Ruohosipuli kevyt, Pirkka200g360kcal10g13.4g30g6g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana3760g12074kcal391.4g1219.6g635.4g59.8g
Valittu annoskoko1880g6037kcal195.7g609.8g317.7g29.9g
Annoskoko puolitettuna940g3018kcal97.9g304.9g158.9g15g
Arvot/100g100g321kcal10.4g32.4g16.9g1.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=121927