Tomaatti-pinaattipiirakka

Piirakkapohja syntyy perinteisesti nyppimällä rasva jauhoihin, lisäämällä suolan, sitten veden ja maitorahkan.

Maitorahka korvaa osan rasvasta, jolloin pohja on kevyempi.

Paista piirakkapohjaa ilman täytettä noin 10 - 15 minuuttia noin 200 asteisessa uunissa.

Tarvittaessa kuori kesäkurpitsa, pilko se jo siivuiksi tai lohkoiksi.

Siivuista noin sentin paksuisia.

Ryöppää tuorepinaatti tai sulata pakastepinaatti, purista ylimääräinen neste pois.

Paloittele tomaatit joko lohkoiksi tai siivuiksi.

Mitä pienempiä kasvikset on, sitä todennäköisemmin ne pehmenevät uunissa ja piirakka on helpompi syödä.

Erota kahdesta kananmunasta keltuaiset ja lisää ne kahden kokonaisen kananmunan sisällyksen joukkoon.

Vatkaa joukkoon kerma ja tarvittavat mausteet, kuten pippuri, suola, valkosipulijauhe jne. Lisää kasvikset munakermaseokseen, sekoita.

Lisää lopuksi juustoraaste.

Kaada seos piirakkapohjaan.

Paista kunnes täyte on hyytynyt ja ottanut hieman väriä itseensä, noin 30 - 45 minuuttia 200 asteessa.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 240 grammaa

Jennyw
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmunan keltuainen 34% kananmunan massasta 208g594kcal32.3g0.4g52.1g0g
Kananmuna kuoreton 573g817kcal71.6g1.7g58.7g0g
Ruokakerma Valio 5%2083g1250kcal25g58.3g104.2g0g
Vehnäjauho puolikarkea 1016g3485kcal103.5g710.9g12.2g35.5g
Vesi260g0kcal0g0g0g0g
Pinaatti 781g104kcal12.7g3.1g2.3g10.2g
Kesäkurpitsa zucchini 1823g329kcal10.2g45.6g7.3g12.8g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g1302g264kcal7.8g49.5g3.9g18.2g
Kadett juusto 5% (Arla)521g990kcal177.1g0g26g0g
Margariini, Flora Kevyt 40%, 5g, 1tl (400g paketti)391g1484kcal2g25.4g156.3g0g
Maitorahka,maustamaton rasvaton (Rainbow), annos 250g1042g667kcal114.6g41.7g3.1g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana20000g19968kcal1113.6g1873.2g852.2g153.4g
Valittu annoskoko10000g9984kcal556.8g936.6g426.1g76.7g
Annoskoko puolitettuna5000g4992kcal278.4g468.3g213.1g38.4g
Arvot/100g100g100kcal5.6g9.4g4.3g0.8g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=302565