Munakoisorullat

Huuhtele munakoiso ja leikkaa se mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi pituussuuntaan, pyri saamaan 10-12 ehjää viipaletta.

Itketä viipaleet eli levitä munakoisot leikkuulaudalle tms. ja ripottele päälle suolaa.

Anna olla sen aikaa kun valmistat täytteen.

Ruskista jauheliha, sipuli ja valkosipuli.

Sekoita joukkoon tomaatti ja mausta chilijauheella (1/2tl), rosmariinilla (1/2tl), oreganolla(1tl), ripauksella kanelia ja kardemummaa.

Nosta pannu levyltä ja heitä sekaan vielä murustettu feta.

Anna kastikkeen vähän jäähtyä.

Kuivaa munakoisot talouspaperilla.

Nosta jokaiselle viipaleelle ruokalusikallinen täytettä.

Rullaa kääröiksi ja nosta voideltuun uunivuokaan vierekkäin.

Tai jos kaapista löytyy pieni vuokia, laita suoraan kahteen pieneen vuokaan.

Lusikoi rullien päälle vielä jogurtilla jatkettu kastike tai tuo toinen seos, jos varsinaista kastiketta ei jäänyt yli.

Kypsennä 225-asteisessa uunissa 20-25 min ja tarjoa vihreän salaatin kera.

Reseptistä tulee n. 2 annosta ja yksi annos painaa n. 440 grammaa

Timonaattori
AineksetMääräEnergiaPHRK
Munakoiso 2273g508kcal11.4g70.5g4.5g56.8g
Lammaspaisti 2273g6106kcal619.1g0g405.9g0g
Sipuli (kuorittu)682g184kcal8.9g32.7g1.4g11.6g
Paseerattu tomaatti (Rainbow), annos 500g2273g568kcal29.5g95.5g4.5g0g
Juusto, salaattijuusto, rasvaa 18 %, lehmänmaito, suolaliemessä 1136g2583kcal159.1g19.3g204.5g0g
Oliiviöljy 227g2010kcal0g0g227.3g0g
Turkkilainen jogurtti 3,5%, annos 100g1136g796kcal40.9g42g39.8g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana20000g25510kcal1737.8g520g1775.8g136.8g
Valittu annoskoko10000g12755kcal868.9g260g887.9g68.4g
Annoskoko puolitettuna5000g6378kcal434.5g130g444g34.2g
Arvot/100g100g128kcal8.7g2.6g8.9g0.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=306269