Tomaatti-pinaattipiirakka

Piirakkapohja syntyy perinteisesti nyppimällä rasva jauhoihin, lisäämällä suolan, sitten veden ja maitorahkan.

Maitorahka korvaa osan rasvasta, jolloin pohja on kevyempi.

Paista piirakkapohjaa ilman täytettä noin 10 - 15 minuuttia noin 200 asteisessa uunissa.

Tarvittaessa kuori kesäkurpitsa, pilko se jo siivuiksi tai lohkoiksi.

Siivuista noin sentin paksuisia.

Ryöppää tuorepinaatti tai sulata pakastepinaatti, purista ylimääräinen neste pois.

Paloittele tomaatit joko lohkoiksi tai siivuiksi.

Mitä pienempiä kasvikset on, sitä todennäköisemmin ne pehmenevät uunissa ja piirakka on helpompi syödä.

Erota kahdesta kananmunasta keltuaiset ja lisää ne kahden kokonaisen kananmunan sisällyksen joukkoon.

Vatkaa joukkoon kerma ja tarvittavat mausteet, kuten pippuri, suola, valkosipulijauhe jne. Lisää kasvikset munakermaseokseen, sekoita.

Lisää lopuksi juustoraaste.

Kaada seos piirakkapohjaan.

Paista kunnes täyte on hyytynyt ja ottanut hieman väriä itseensä, noin 30 - 45 minuuttia 200 asteessa.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 240 grammaa

Jennyw
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmunan keltuainen 34% kananmunan massasta 45g128kcal7g0.1g11.2g0g
Kananmuna kuoreton 124g177kcal15.5g0.4g12.7g0g
Ruokakerma Valio 5%450g270kcal5.4g12.6g22.5g0g
Vehnäjauho puolikarkea 219g753kcal22.4g153.6g2.6g7.7g
Vesi56g0kcal0g0g0g0g
Pinaatti 169g23kcal2.7g0.7g0.5g2.2g
Kesäkurpitsa zucchini 394g71kcal2.2g9.8g1.6g2.8g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g281g57kcal1.7g10.7g0.8g3.9g
Kadett juusto 5% (Arla)113g214kcal38.2g0g5.6g0g
Margariini, Flora Kevyt 40%, 5g, 1tl (400g paketti)84g321kcal0.4g5.5g33.8g0g
Maitorahka,maustamaton rasvaton (Rainbow), annos 250g225g144kcal24.8g9g0.7g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana4320g4313kcal240.6g404.8g184g33.2g
Valittu annoskoko2160g2156kcal120.3g202.4g92g16.6g
Annoskoko puolitettuna1080g1078kcal60.2g101.2g46g8.3g
Arvot/100g100g100kcal5.6g9.4g4.3g0.8g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=302565