Kanaa piri piri

Kanaa piri piri 3-4:lle

* broilerin rintafileepihvejä 500g
* 250 g (salotti) sipulia
* 2 isoa tomaattia
* 1 purkki isoja valkoisia papuja
* (1 dl vettä)
* 150 g pinaattia
* suolaa ja mustapippuria

Piri piri -kastikkeeseen:

* 0,5 sitruunan mehu
* 0,25 dl (avokado) öljyä
* 4 kuivattua piri piriä tai jauhetta

Kuumenna uuni 225 asteeseen.

Kuori ja lohko sipulit.

Lohko myös tomaatit.

Laita kanat, sipulit ja tomaatit uunivuokaan ja mausta ne suolalla ja pippurilla.

Laita vuoka uunin keskiosaan ja paista noin 35-40 minuuttia.

Murskaa piri pirit morttelissa tai muilla keinoin.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

Valele tai sivele kanoja kastikkeella 3-4 kertaa paistamisen aikana.

Tai heitä kastike sekaan jos haluat oikaista ;)

Pavut ja veden voi heittää vuokaan, kun vuoka on ollut uunissa noin 20 minuuttia.

Kun ruoka on valmista, ota vuoka uunista, ja kanat hetkeksi pois.

Kääntele pinaatti kastikkeen sekaan.

Voi olla hyvä idea, ettei pinaatti tässä vaiheessa ole jäistä.

Reseptistä tulee n. 3 annosta ja yksi annos painaa n. 579 grammaa

Habanera
AineksetMääräEnergiaPHRK
Pirkka broilerin rintafileepihvi maustamaton63g68kcal14.1g0g1.1g0g
Pinaatti 19g2.5kcal0.3g0.1g0.1g0.2g
Sipuli (kuorittu)31g8.4kcal0.4g1.5g0.1g0.5g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g38g7.6kcal0.2g1.4g0.1g0.5g
Sitruunamehu, laimentamaton2.5g0.5kcal0g0g0g0g
Avokadoöljy, extra virgin (Fontana), annos 10g3.1g25kcal0g0g3.1g0g
Suolapähkinä 8.3g49kcal2.1g0.8g4.1g0.6g
Valkoinen papu tomaattikastikkeessa 53g47kcal2.7g6.1g0.6g2.7g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana434g415kcal39.6g19.8g18.4g9g
Valittu annoskoko217g207kcal19.8g9.9g9.2g4.5g
Annoskoko puolitettuna109g104kcal9.9g5g4.6g2.3g
Arvot/100g100g96kcal9.1g4.6g4.2g2.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=200709