Pizza Special Laurendo Al Meira

Kuori n.5 pientä sipulia ja pilko (175g), kuori yksi valkosipulin kynsi.

Laita kuumaan pannuun n.15 g oliiviöljyä ja ruskista 500g vähärasvaista (7%) naudan paistijauhelihaa, sekä kuullota sipulit ennen jauhelihaa öljyssä.

Mausta mustapippurilla, suolalla (Fleur De Sel) ja aromimausteella.

Anna jäähtyä.

Pizzapohja:
Laita kulhoon 400g vähärasvaista maitorahkaa, 150g Arlan 12% kadett juustoraastetta, riko neljä kananmunaa, laita 8rkl (64g) Elovenan kauralese plus Beetaglukaania, 6 rkl (60g) Myllärin luomuruisjauhoa, 2 tl leivinjauhetta (10g), sekä 1 dl (100g) kylmää vettä ja sekoita hyvin.

Jaa pohja (950g) puoliksi ja levitä puoliskot (475g) kahdelle uunipellille leivinpaperin päälle.

Levittäminen käy hyvin esim.

ruokalusikalla.

Laita esikuumennettuun uuniin ja paista pohjia ilman täytteitä 225C uunissa n.10 minuuttia.

Älä polta! Pohjasta tulee uunissa kauniin ruskehtava.

Tee tomaattimurskasta ja tomaattipyreestä (1 prk molempia) tomaattikastike, jonka maustat provinssin yrteillä, suolalla (Fleur De Sel), aromimausteella.

Jaa tomaattikastike puoliksi ja levitä puoliskot molempien pizzojen päälle tasaisesti.

Laita yksi purkki tonnikalaa molempiin pizzoihin.

Tonnikalaa vedessä (esim.

Abba, valikoituja fileepaloja vedessä).

Ota yksi iso paprika, poista siemenkota ja pilko pieniksi.

Ennen siemenkotaa n.266g ja sen jälkeen 185g.

Pilko kolme tomaattia (262g) ja jaa molempiin pizzoihin tasaisesti.

Jaa ruskistettu jauheliha ja sipulit ja levitä puolikkaat molempien pizzojen päälle tasaisesti.

Laita ananasrenkaita (363g) pilkottuna molempien pizzojen päälle (6 rengasta per pizza)

Ripottele pizzamaustetta ennen juustoraastetta

Laita molempiin pizzoihin 150g pussi Arlan 12% kadett juustoraastetta

Paista valmiit pizzat n.20 min. 225C uunissa ja tarjoile! :)

Reseptistä tulee n. 18 annosta ja yksi annos painaa n. 206 grammaa

Goljatti
AineksetMääräEnergiaPHRK
Maitorahka, Valio, 0,325g16kcal2.8g1.1g0.1g0g
Kadett juustoraaste (Arla)28g65kcal8.2g0.7g3.4g0g
Kananmuna kuorineen punnittu15g19kcal1.7g0g1.4g0g
Elovena Plus Kauralese (Raisio), annos 50g4g13kcal0.7g1.7g0.3g0.7g
Ruisjauho,luomu (Helsingin mylly), annos 100g3.8g12kcal0.4g2.4g0.1g0.5g
Leivinjauhe 0.6g1.1kcal0g0.2g0g0g
Vesi, vesijohtovesi 6.3g0kcal0g0g0g0g
Tonnikalaa valikoituja fileepaloja vedessä, Abba21g23kcal5.3g0g0.2g0g
Naudan paistijauheliha 7%31g44kcal5.9g0g2.2g0g
Paprika keltainen 12g3.5kcal0.1g0.6g0g0.2g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g16g3.3kcal0.1g0.6g0g0.2g
Sipuli (kuorittu)11g3kcal0.1g0.5g0g0.2g
Sainsburys chopped tomatoes with basil and oregani (Sainsburys), annos 390g24g6.1kcal0.3g1.1g0g0.3g
Tomaattipyree, Pirkka8.4g6.9kcal0.3g1.6g0.1g0.1g
Suola, annos 3g0.8g0kcal0g0g0g0g
Ananas, sokeriliemessä 23g17kcal0.1g3.8g0g0.3g
Valkosipuli 0.4g0.5kcal0g0.1g0g0g
Oliiviöljy 0.9g8.3kcal0g0g0.9g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana463g482kcal52g28.8g17.4g5g
Valittu annoskoko232g241kcal26g14.4g8.7g2.5g
Annoskoko puolitettuna116g121kcal13g7.2g4.4g1.3g
Arvot/100g100g104kcal11.2g6.2g3.8g1.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=161365