Sämpylärullat

Ohje on julkaistu alun perin Makumatka kevyeen kotiruokaan -keittokirjassa.

Makumatkan 225 reseptiä ovat Diabetesliiton ravitsemusammattilaisten laatimia, ja niihin on laskettu valmiiksi annosten hiilihydraatti- ja energiamäärät.

5 dl maitoa
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
1 valkosipulin kynsi murskattuna
1 pussi kuivahiivaa
2 dl runsaskuituisia kaurahiutaleita
8 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl juoksevaa tai sulatettua margariinia

Täyte:
n. 2,5 dl juustoraastetta (esim.

emmental punaleima 17 %)
100 g purjoa (noin puolet pienestä purjosta)
150 g palvikinkkua
2 pientä punaista paprikaa
1 tl kuivattua basilikaa
(1 tl murskattua rosépippuria)

Lämmitä maito reilusti kädenlämpöiseksi (noin 42-asteiseksi).

Sekoita maidon joukkoon suola, sokeri ja murskattu valkosipuli.

Sekoita kuivahiiva ja kaurahiutaleet jauhoihin.

Sekoita jauhoseos maitoon.

Lisää margariini ja alusta taikina tasaiseksi taikinaksi.

Anna kohota.

Valmista täyte.

Pilko purjo, paprika ja kinkku pieniksi paloiksi ja sekoita keskenään.

Lisää joukkoon juustoraaste, basilika ja halutessasi rosépippuria.

Kauli kohonnut taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi (noin 40 x 60 cm). Ripottele täyte levylle ja kääri levy pitkältä sivulta rullalle.

Leikkaa rulla noin 3 sentin levyisiksi paloiksi.

Nosta palat uunipellille leivinpaperin päälle.

Kohota peitettyinä.

Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Yksi sämpylärulla sisältää noin 15 grammaa hiilihydraattia ja 110 kcal (460 kJ) energiaa.

(http://www.diabetes.fi/diabetestie
toa/ruoka/kuukauden_resepti/resepti
arkisto#Smpylrullat30kpl)

Reseptistä tulee n. 18 annosta ja yksi annos painaa n. 103 grammaa

Jayhoy
AineksetMääräEnergiaPHRK
Maitojuoma, rasvaton, laktoositon (Valio)62g16kcal2.1g1.9g0g0g
Sokeri 3g12kcal0g3g0g0g
Vehnälese Elovena plus (Raisio), annos 20g Kuitua 49%5g13kcal0.7g0.5g0.3g2.4g
Sämpyläjauho (1dl = 70g) (Rainbow), annos 70g75g247kcal9g49.3g1.8g6.1g
Sunnuntai laktoositon leivontamargariini (Raisio)6.2g45kcal0g0g5g0g
Kuivahiiva (Sunnuntai), annos 11g1.4g0kcal0g0g0g0g
Valio kevyempi pizzajuusto 17%22g64kcal6.9g0g3.8g0g
Ylikypsä savusaunapalvipala (Korpela), annos 100g22g22kcal3.8g0g0.7g0g
Purjosipuli 5.7g1.3kcal0.1g0.1g0g0.1g
Paprika punainen 29g8.4kcal0.3g1.3g0.1g0.5g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana463g856kcal45.8g112.2g23.4g18.2g
Valittu annoskoko232g428kcal22.9g56.1g11.7g9.1g
Annoskoko puolitettuna116g214kcal11.5g28.1g5.9g4.6g
Arvot/100g100g185kcal9.9g24.2g5g3.9g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=364529