Munakoisorullat

Huuhtele munakoiso ja leikkaa se mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi pituussuuntaan, pyri saamaan 10-12 ehjää viipaletta.

Itketä viipaleet eli levitä munakoisot leikkuulaudalle tms. ja ripottele päälle suolaa.

Anna olla sen aikaa kun valmistat täytteen.

Ruskista jauheliha, sipuli ja valkosipuli.

Sekoita joukkoon tomaatti ja mausta chilijauheella (1/2tl), rosmariinilla (1/2tl), oreganolla(1tl), ripauksella kanelia ja kardemummaa.

Nosta pannu levyltä ja heitä sekaan vielä murustettu feta.

Anna kastikkeen vähän jäähtyä.

Kuivaa munakoisot talouspaperilla.

Nosta jokaiselle viipaleelle ruokalusikallinen täytettä.

Rullaa kääröiksi ja nosta voideltuun uunivuokaan vierekkäin.

Tai jos kaapista löytyy pieni vuokia, laita suoraan kahteen pieneen vuokaan.

Lusikoi rullien päälle vielä jogurtilla jatkettu kastike tai tuo toinen seos, jos varsinaista kastiketta ei jäänyt yli.

Kypsennä 225-asteisessa uunissa 20-25 min ja tarjoa vihreän salaatin kera.

Reseptistä tulee n. 2 annosta ja yksi annos painaa n. 440 grammaa

Timonaattori
AineksetMääräEnergiaPHRK
Munakoiso 568g127kcal2.8g17.6g1.1g14.2g
Lammaspaisti 568g1527kcal154.8g0g101.5g0g
Sipuli (kuorittu)171g46kcal2.2g8.2g0.3g2.9g
Paseerattu tomaatti (Rainbow), annos 500g568g142kcal7.4g23.9g1.1g0g
Juusto, salaattijuusto, rasvaa 18 %, lehmänmaito, suolaliemessä 284g646kcal39.8g4.8g51.1g0g
Oliiviöljy 57g503kcal0g0g56.8g0g
Turkkilainen jogurtti 3,5%, annos 100g284g199kcal10.2g10.5g9.9g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana5000g6377kcal434.4g130g443.6g34.2g
Valittu annoskoko2500g3189kcal217.2g65g221.8g17.1g
Annoskoko puolitettuna1250g1594kcal108.6g32.5g110.9g8.6g
Arvot/100g100g128kcal8.7g2.6g8.9g0.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=306269