Kana-maitorahkapiirakka

Pohjaan menee 250g maitorahkaa (tähän kalorilaskelmaan laitoin 200g vahingossa, eli pienemmälläkin rahkapurkilla onnistui hyvin!), 1 muna, 1 dl jauhoja (mä laitoin ruisjauhoja), 1 tl suolaa ja 1 tl leivinjauhetta tai vaihtoehtoisesti9 ½ tl ruokasoodaa.

Kaikki ainekset sekaisin ja levitys leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan.

Muistaa levittää myös reunoille, jolloin paistuessa saa piirakoille ominaisen paksun reunan!

Täytteeksi voi laittaa mitä vain mieleen tulee, mutta omaan piirakkaan laitoin 300 g maustamattomia kanasuikaleita, 85 g kesäkurpitsaa ja yhden punasipulin.

Nämä paistoin pienessä tirassa öljyä ja pakkasin täyteen mausteita.

Mausteiden lisäksi mukaan meni 1 rkl Sweet chili-kastiketta ja 1 rkl hunajaa.

Sekoita täytteet yhteen ja levitä piirakkapohjan päälle.

Tämän jälkeen viipaloin tomaatista ohuita siivuja "koristeeksi" piirakan päälle.

Juuston asemasta laitoin piirakan päälle kananmunanvalkuaisia 3 kappaletta, jotka jähmettyessään tuovat juustomaisen tunnun piirakkaan.

Uunissa asteita 200 ja itse taisin paistaa n. 30-40 min, vanha uuni tekee välillä tepposia joten pois otan kun on sopivasti paistuneen näköinen.

:)

Piirakkavuoasta on helppo jakaa 6 eri annospalaan ja tällöin yhden palan kalorimääräksi tulee n. 235 tällä ohjeella.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 238 grammaa

Prototyyppi
AineksetMääräEnergiaPHRK
Fit rasvaton pehmeä maitorahka (Maitokolmio), annos 200g351g211kcal35.1g14g1.1g0g
Karkea täysjyvä ruisjauho (Sunnuntai), annos 100g175g509kcal17.5g100g4g35.1g
Kananmuna kuoreton 263g375kcal32.9g0.8g27g0g
Suola, annos 3g8.8g0kcal0g0g0g0g
Ruokasooda, annos 1tl (Yleinen), annos 5g8.8g0kcal0g0g0g0g
Kanasuikaleet kariniemi526g584kcal121.1g0g10.5g0g
Kastike, Thai Sweet Chili (Pirkka)26g50kcal0.1g11.8g0.2g1.1g
Hunaja 35g116kcal0.2g28.4g0g0g
Rapsiöljy (Vita d´or), annos 5g26g237kcal0g0g26.3g0g
Kesäkurpitsa149g25kcal0.6g3.7g0.9g1g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g88g18kcal0.5g3.3g0.3g1.2g
Punasipuli, kuorittu, 100g53g14kcal0.7g2.5g0.1g0.9g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 790g335kcal77.4g3.2g0.8g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana5000g4947kcal572.2g335.4g142.4g78.6g
Valittu annoskoko2500g2474kcal286.1g167.7g71.2g39.3g
Annoskoko puolitettuna1250g1237kcal143.1g83.9g35.6g19.7g
Arvot/100g100g99kcal11.4g6.7g2.8g1.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=433781