Quiche Lorraine- piiras

Tarvitset piirakkavuoan, jonka halkaisija on n. 26 cm. Sekoita vehnäjauhot juustoraasteen (100g) ja voin kera raemaiseksi massaksi; monitoimikoneessa taikina valmistuu helpoiten.

Lisää kylmä vesi ja työstä taikina palloksi.

Kauli taikina niin ohueksi vuoan malliseksi pohjaksi, kuin mahdollista ja vuoraa sillä vuoka.

Pistele pohjaa haarukalla.

Paina vuoan reunoja vasten liuska esim.

alumiinifoliota estämään taikinaa valumasta pohjaa vasten.

Esikypsennä piirakkapohja, kunnes se on saanut hieman väriä.

Leikkaa kinkku pieniksi kuutioiksi.

Sekoita ainekset kulhossa ja lisää joukkoon vielä puolet (100g) juustoraasteesta.

Vatkaa munien rakenne rikki.

Sekoita joukkoon ruokakerma ja loput juustoraasteesta (100g).

Mausta mustapippurilla, paprikajauheella, valkosipulijauheella ja timjamilla.

Levitä esipaistetulle pohjalle kinkku-sipuli- juustoseos ja kaada päälle munakerma Jatka paistamista uunin alatasolla noin 35 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja pinta saanut kauniin ruskean värin.

Reseptistä tulee n. 10 annosta ja yksi annos painaa n. 142 grammaa

Minnax
AineksetMääräEnergiaPHRK
Sämpyläjauho (1dl = 70g) (Rainbow), annos 70g3.9g13kcal0.5g2.6g0.1g0.3g
Juusto, emmentaljuusto, rasvaa 27-30 %, punaleima 5.6g21kcal1.6g0g1.7g0g
Oivariini vähärasvainen1.9g10kcal0g0g1.1g0g
Vesi1.1g0kcal0g0g0g0g
Savusuikale (Pouttu), annos 230g4.3g5.6kcal0.5g0.2g0.3g0g
Kananmuna kuoreton 3.1g4.4kcal0.4g0g0.3g0g
Kerma, ruoka 15% Flora4.7g7kcal0.1g0.2g0.7g0g
Valion ruokakerma 15%0.6g0.9kcal0g0g0.1g0g
Sipuli pakastekuutiot 200g pussi1.4g0.1kcal0g0g0g0g
Paprikajauhe 0g0.1kcal0g0g0g0g
Mustapippuri 0g0.1kcal0g0g0g0g
Timjami 0g0.1kcal0g0g0g0g
Valkosipulijauhe, annos 3g0g0.1kcal0g0g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana53g126kcal6.2g6g8.6g0.6g
Valittu annoskoko27g63kcal3.1g3g4.3g0.3g
Annoskoko puolitettuna13g32kcal1.6g1.5g2.2g0.2g
Arvot/100g100g237kcal11.7g11.3g16.2g1.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=156399