Karjalanpaisti Bataatilla

Laita uuni lämpenemään 165 asteeseen.

Kuori bataatti, sipuli, valkosipuli.

Pilko valkosipuli ja sipuli.

Laita paistinpannun lämpenemään 1/4 osa öljyn kanssa.

Lisää siihen sipuli ja valkosipuli.

Mausta suolalla.

Pilko samalla bataatti kuutioiksi.

Kun sipulit ovat kuulottuneet, laita ne lautaselle.

Paista bataattikuutiot paistinpannulla hieman pinnalta pehmeiksi ja vähän väriä pintaan.

Tähän on loppu öljy.

Minulla meni kahdella paistokerralla.

Ruskista myös Karjalanpaistilihat pannulla.

Keitä vesi ja lisää siihen lihaliemikuutiot.

Laita uunivuokaan eka kerros bataattia.

Sitten sipuli.

Seuraavaksi liha ja lopuksi bataatti.

Kaada lihaliemi uunivuokaan.

Kansi kiinni ja uuniin.

Anna olla uunissa kaksi tuntia ja katso onko valmis.

Perunan kanssa hyvä syä. Liemen voi myös suurustaa mazenalla.

Reseptistä tulee n. 15 annosta ja yksi annos painaa n. 246 grammaa

Lidedeli
AineksetMääräEnergiaPHRK
Vesi, vesijohtovesi 7.8g0kcal0g0g0g0g
Lihaliemikuutio knorr, annos 10g0.2g0kcal0g0g0g0g
Karjalanpaisti atria 700g5.5g8.7kcal1g0g0.5g0g
Bataatti, kuorittu 14g11kcal0.2g2.4g0g0.4g
Suola, annos 3g0g0kcal0g0g0g0g
Mustapippuri 0g0kcal0g0g0g0g
Valkopippuri, annos 1g0g0kcal0g0g0g0g
Sipuli (kuorittu)0.8g0.2kcal0g0g0g0g
Valkosipuli 0.2g0.2kcal0g0g0g0g
Öljyt, rypsiöljy, 5 g, 1 tl0.4g3.5kcal0g0g0.4g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana58g48kcal2.4g4.8g1.8g0.8g
Valittu annoskoko29g24kcal1.2g2.4g0.9g0.4g
Annoskoko puolitettuna15g12kcal0.6g1.2g0.5g0.2g
Arvot/100g100g83kcal4.1g8.3g3.1g1.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=335436