Sei-paistos

Uudemmissa kotitalousoppikirjoissa on hyviä perusreseptejä, jotka ovat edukkaita ja kohtuullisen makuisiakin.

Yksi tälläinen on "Kiinalainen kalapaistos", joka ei kyllä mitään kiinalaista ole nähnytkään, joten siksi resepti on tässä vain nimellä sei-paistos.

Olen jättänyt reseptistä pois curryn ja oreganon joita niitäkin voi kokeilla.

Tälläkin maustamisella tuli aivan erinomaista.

Mausteita voi kokeilla hieman oman maun mukaan.

Tomaatiksi laitoin muutamaan osaan pilkottuja kirsikkatomaatteja mutta mikä tahansa tomaatti käy hyvin.

Itse ohje:

Laita jäinen mahdollisesti annospaloiksi valmiiksi pilkottu kala sille sopivaan uunivuokaan.

Pintamausta kala ja lisää päälle pilkottu sipula sekä tomaatti.

Kaada lopuksi kolme juuston kerma kalan päälle ja ripottele hieman juustoraastetta pinnalle.

Paista n. 200 asteessa 30 minuuttia.

Nauti perunamuusin tai perunoiden ja/tai höyrytettyjen kasvisten kanssa.

Höyrytetty kukkakaali sopii esimerkiksi kevyämpänä vaihtoehtona loistavasti tämän kalapaistoksen kanssa.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 203 grammaa

Aporma
AineksetMääräEnergiaPHRK
Seiti pakaste 1397g1084kcal245.4g0g9.8g0g
Sipuli 192g58kcal2.4g9.2g0.4g3.3g
Tomaatti 262g60kcal1.5g9g0.8g3.7g
Kolmen juuston ruokakerma (Valio), annos 250g873g1048kcal29.7g31.4g87.3g0g
Paprikajauhe 7g22kcal1g1.3g0.9g2.6g
Valkopippuri 1.7g4.9kcal0.2g0.7g0g0.5g
Sitruunapippuri (Santamaria), annos 1g3.5g5.9kcal0.3g1.1g0g0g
Emmental, sinileima105g398kcal30.4g0g30.4g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana5684g5362kcal621.8g105.4g259.2g20.2g
Valittu annoskoko2842g2681kcal310.9g52.7g129.6g10.1g
Annoskoko puolitettuna1421g1341kcal155.5g26.4g64.8g5.1g
Arvot/100g100g94kcal10.9g1.9g4.6g0.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=407096