Tomaatti-pinaattipiirakka

Piirakkapohja syntyy perinteisesti nyppimällä rasva jauhoihin, lisäämällä suolan, sitten veden ja maitorahkan.

Maitorahka korvaa osan rasvasta, jolloin pohja on kevyempi.

Paista piirakkapohjaa ilman täytettä noin 10 - 15 minuuttia noin 200 asteisessa uunissa.

Tarvittaessa kuori kesäkurpitsa, pilko se jo siivuiksi tai lohkoiksi.

Siivuista noin sentin paksuisia.

Ryöppää tuorepinaatti tai sulata pakastepinaatti, purista ylimääräinen neste pois.

Paloittele tomaatit joko lohkoiksi tai siivuiksi.

Mitä pienempiä kasvikset on, sitä todennäköisemmin ne pehmenevät uunissa ja piirakka on helpompi syödä.

Erota kahdesta kananmunasta keltuaiset ja lisää ne kahden kokonaisen kananmunan sisällyksen joukkoon.

Vatkaa joukkoon kerma ja tarvittavat mausteet, kuten pippuri, suola, valkosipulijauhe jne. Lisää kasvikset munakermaseokseen, sekoita.

Lisää lopuksi juustoraaste.

Kaada seos piirakkapohjaan.

Paista kunnes täyte on hyytynyt ja ottanut hieman väriä itseensä, noin 30 - 45 minuuttia 200 asteessa.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 240 grammaa

Jennyw
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmunan keltuainen 34% kananmunan massasta 60g171kcal9.3g0.1g15g0g
Kananmuna kuoreton 165g235kcal20.6g0.5g16.9g0g
Ruokakerma Valio 5%600g360kcal7.2g16.8g30g0g
Vehnäjauho puolikarkea 293g1004kcal29.8g204.8g3.5g10.2g
Vesi75g0kcal0g0g0g0g
Pinaatti 225g30kcal3.6g0.9g0.7g2.9g
Kesäkurpitsa zucchini 525g95kcal2.9g13.1g2.1g3.7g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g375g76kcal2.2g14.2g1.1g5.2g
Kadett juusto 5% (Arla)150g285kcal51g0g7.5g0g
Margariini, Flora Kevyt 40%, 5g, 1tl (400g paketti)113g428kcal0.6g7.3g45g0g
Maitorahka,maustamaton rasvaton (Rainbow), annos 250g300g192kcal33g12g0.9g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana5760g5751kcal320.4g539.4g245.4g44g
Valittu annoskoko2880g2875kcal160.2g269.7g122.7g22g
Annoskoko puolitettuna1440g1438kcal80.1g134.9g61.4g11g
Arvot/100g100g100kcal5.6g9.4g4.3g0.8g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=302565