Pähkinäinen parsakaalipiirakka

Pähkinäinen parsakaalipiirakka (8–10 palaa)

Pohja:
100 g margariinia (Keiju 70% tai Becel 60%)
4½ dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
½ tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
1 prk (200 g) kevytkermaviiliä (rasvaa enintään 6%)

Täyte:
250 g parsakaalia
½ rasiaa kirsikkatomaatteja
1 pieni keltainen paprika
1 dl saksanpähkinöitä
3 munaa
2 dl kermasekoitetta (esimerkiksi Valio Ruoka 5%)
1 rkl pestokastiketta
½–1 dl raastettua parmesaania

Sekoita pohjataikinan kuivat aineet.

Lisää pehmeä rasva ja nypi ainekset yhteen.

Lisää lopuksi kermaviili ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.

Peitä taikina kelmulla ja nosta se tunniksi jääkaappiin.

Painele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

Huuhtele parsakaali ja leikkaa se pienemmiksi kukinnoiksi.

Halkaise tomaatit puoliksi ja pilko paprika.

Levitä taikinapohjalle parsakaalikukinnot, tomaatinpuolikkaat, paprikakuutiot sekä pähkinät.

Sekoita kulhossa munien rakenne rikki ja lisää ruokakerma sekä pesto.

Kaada seos vuokaan ja ripottele päälle juustoraaste.

Paista piirakkaa 200-asteisen uunin keskitasossa, kunnes täyte on hyytynyt eli noin 25 minuuttia.

Jos pinta näyttää saavan liiaksi väriä, peitä piirakka leivinpaperilla.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 209 grammaa

Shamaani
AineksetMääräEnergiaPHRK
Sunnuntai margariini (Raisio), annos 15g175g1258kcal1.7g1.7g139.7g0g
Vehnäjauho puolikarkea 511g1753kcal52.1g357.7g6.1g17.9g
Kauralese 105g377kcal18.9g47.8g8.1g18.3g
Pansuola (Oriola oy), annos 5g4.4g0kcal0g0g0g0g
Leivinjauhe 18g31kcal0.9g6.6g0g0.1g
Kermaviili, rasvaa 3,5 % ,vähälaktoosinen 349g224kcal11.2g16.8g12.2g0g
Parsakaali brokkoli 437g153kcal20.2g8.5g1.3g10.9g
Kirsikkatomaatti, suomalainen175g35kcal1g6.6g0.5g2.4g
Paprika keltainen 210g63kcal2g10.7g0.4g4.2g
Saksanpähkinä 105g713kcal15.4g3.5g68.3g16.7g
Kananmuna, omega, 1 kpl288g375kcal37.8g0.9g23.9g0g
Ruokakerma Valio 5%349g210kcal4.2g9.8g17.5g0g
Pestokastike, Barilla all Genovese, n. 1 tl26g140kcal1.3g0.8g14.7g1.2g
Parmesaanijuusto, formaggio da pasta175g798kcal69.9g0g55.9g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana5852g12260kcal473.2g942.8g697.2g143.4g
Valittu annoskoko2926g6130kcal236.6g471.4g348.6g71.7g
Annoskoko puolitettuna1463g3065kcal118.3g235.7g174.3g35.9g
Arvot/100g100g210kcal8.1g16.1g11.9g2.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=135472