Tomaatti-pinaattipiirakka

Piirakkapohja syntyy perinteisesti nyppimällä rasva jauhoihin, lisäämällä suolan, sitten veden ja maitorahkan.

Maitorahka korvaa osan rasvasta, jolloin pohja on kevyempi.

Paista piirakkapohjaa ilman täytettä noin 10 - 15 minuuttia noin 200 asteisessa uunissa.

Tarvittaessa kuori kesäkurpitsa, pilko se jo siivuiksi tai lohkoiksi.

Siivuista noin sentin paksuisia.

Ryöppää tuorepinaatti tai sulata pakastepinaatti, purista ylimääräinen neste pois.

Paloittele tomaatit joko lohkoiksi tai siivuiksi.

Mitä pienempiä kasvikset on, sitä todennäköisemmin ne pehmenevät uunissa ja piirakka on helpompi syödä.

Erota kahdesta kananmunasta keltuaiset ja lisää ne kahden kokonaisen kananmunan sisällyksen joukkoon.

Vatkaa joukkoon kerma ja tarvittavat mausteet, kuten pippuri, suola, valkosipulijauhe jne. Lisää kasvikset munakermaseokseen, sekoita.

Lisää lopuksi juustoraaste.

Kaada seos piirakkapohjaan.

Paista kunnes täyte on hyytynyt ja ottanut hieman väriä itseensä, noin 30 - 45 minuuttia 200 asteessa.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 240 grammaa

Jennyw
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmunan keltuainen 34% kananmunan massasta 6.2g18kcal1g0g1.6g0g
Kananmuna kuoreton 17g25kcal2.1g0.1g1.8g0g
Ruokakerma Valio 5%63g38kcal0.7g1.7g3.1g0g
Vehnäjauho puolikarkea 31g105kcal3.1g21.3g0.4g1.1g
Vesi7.8g0kcal0g0g0g0g
Pinaatti 23g3.1kcal0.4g0.1g0.1g0.3g
Kesäkurpitsa zucchini 55g10kcal0.3g1.4g0.2g0.4g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g39g7.9kcal0.2g1.5g0.1g0.5g
Kadett juusto 5% (Arla)16g30kcal5.3g0g0.8g0g
Margariini, Flora Kevyt 40%, 5g, 1tl (400g paketti)12g45kcal0.1g0.8g4.7g0g
Maitorahka,maustamaton rasvaton (Rainbow), annos 250g31g20kcal3.4g1.3g0.1g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana600g599kcal33.2g56.4g25.8g4.6g
Valittu annoskoko300g299kcal16.6g28.2g12.9g2.3g
Annoskoko puolitettuna150g150kcal8.3g14.1g6.5g1.2g
Arvot/100g100g100kcal5.5g9.4g4.3g0.8g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=302565