Palestiinalainen keikausriisi

Leikkaa munakoisot 1 - 1,5 cm viipaleiksi ja ripottele pinnalle suolaa.

Itketä noin puoli tuntia ja pyyhi kuivaksi.

Kuumenna tilkka öljyä pannussa ja paista viipaleet molemmin puolin kullanruskeiksi.

Valuta talouspapaerin päällä.

Lisää valkosipuli samaan pannuun ja tarvittaessa lisää öljyä.

Lisää heti perään sipuli, kesäkurpitsa ja paprika ja paista muutama minuutti.

Lisää minuutin välein mausteet (2 tl baharat-mausteseosta, 1 tl kurkumaa), tomaattipyre ja silputtu tomaatti (4 kpl).

Paista 2 min ja mausta suolalla.

Kauho seos kulhoon.

Sulata voi pannussa ja paista ½ cm paksuiset perunaviipaleet voissa pehmeiksi ja kullanruskeiksi.

Asettele ne tasaiseksi kerrokseksi pannun pohjalle ja reunoille ja lado kerros munakoisoviipaleita päälle.

Lusikoi seuraavaksi kesäkurpitsa-paprikaseos varovasti tasaiseksi kerrokseksi päälle ja asette ylimmäksi tomaattiviipaleet (4 kpl tomaatti viipaloituna).

Sirottele riisi lopuksi tomaattiviipaleiden päälle samalla taputellen niin, että riisi täyttää paistoksen pinnassa olevat raot.

Kaada päälle kasvisliemi ja lisää tarvittaessa tilkka vettä - nesteen tulee ulottua juuri riisin yläpuolelle.

Peitä pannu foliolla, käännä lämpö alhaiseksi ja anna ruoan kypsyä 50 min - tunti eli kunnes riisi on kypsää.

Keikauta pohjapuoli ylöspäin tarjoiluvadille.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 591 grammaa

Ottiliana
AineksetMääräEnergiaPHRK
Munakoiso 70g16kcal0.4g2.2g0.1g1.8g
Ruokaöljy keskiarvo 2.8g25kcal0g0g2.8g0g
Valkosipuli 2.2g2.4kcal0.2g0.4g0g0g
Kesäkurpitsa zucchini 25g4.4kcal0.1g0.6g0.1g0.2g
Paprika punainen 32g10kcal0.3g1.5g0.1g0.6g
Tomaattipyre (Eldorado), annos 70g2.1g2.1kcal0.1g0.4g0g0g
Tomaatti 70g16kcal0.4g2.4g0.2g1g
Peruna, vanha, kuorittu 13g10kcal0.2g2g0g0.1g
Basmatiriisi, kuiva (Uncle ben s), annos 62.5g35g123kcal3.2g26.7g0.4g0.2g
Kasvisliemi laimennettu 70g6.5kcal0.2g0.3g0.5g0g
Sipuli 7.7g2.3kcal0.1g0.4g0g0.1g
Voi 2g14kcal0g0g1.6g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana665g462kcal10.4g73.8g11.6g8g
Valittu annoskoko332g231kcal5.2g36.9g5.8g4g
Annoskoko puolitettuna166g116kcal2.6g18.5g2.9g2g
Arvot/100g100g70kcal1.6g11.1g1.7g1.2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=426611