Kana-maitorahkapiirakka

Pohjaan menee 250g maitorahkaa (tähän kalorilaskelmaan laitoin 200g vahingossa, eli pienemmälläkin rahkapurkilla onnistui hyvin!), 1 muna, 1 dl jauhoja (mä laitoin ruisjauhoja), 1 tl suolaa ja 1 tl leivinjauhetta tai vaihtoehtoisesti9 ½ tl ruokasoodaa.

Kaikki ainekset sekaisin ja levitys leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan.

Muistaa levittää myös reunoille, jolloin paistuessa saa piirakoille ominaisen paksun reunan!

Täytteeksi voi laittaa mitä vain mieleen tulee, mutta omaan piirakkaan laitoin 300 g maustamattomia kanasuikaleita, 85 g kesäkurpitsaa ja yhden punasipulin.

Nämä paistoin pienessä tirassa öljyä ja pakkasin täyteen mausteita.

Mausteiden lisäksi mukaan meni 1 rkl Sweet chili-kastiketta ja 1 rkl hunajaa.

Sekoita täytteet yhteen ja levitä piirakkapohjan päälle.

Tämän jälkeen viipaloin tomaatista ohuita siivuja "koristeeksi" piirakan päälle.

Juuston asemasta laitoin piirakan päälle kananmunanvalkuaisia 3 kappaletta, jotka jähmettyessään tuovat juustomaisen tunnun piirakkaan.

Uunissa asteita 200 ja itse taisin paistaa n. 30-40 min, vanha uuni tekee välillä tepposia joten pois otan kun on sopivasti paistuneen näköinen.

:)

Piirakkavuoasta on helppo jakaa 6 eri annospalaan ja tällöin yhden palan kalorimääräksi tulee n. 235 tällä ohjeella.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 238 grammaa

Prototyyppi
AineksetMääräEnergiaPHRK
Fit rasvaton pehmeä maitorahka (Maitokolmio), annos 200g468g281kcal46.8g18.7g1.4g0g
Karkea täysjyvä ruisjauho (Sunnuntai), annos 100g234g678kcal23.4g133.3g5.4g46.8g
Kananmuna kuoreton 351g500kcal43.8g1.1g36g0g
Suola, annos 3g12g0kcal0g0g0g0g
Ruokasooda, annos 1tl (Yleinen), annos 5g12g0kcal0g0g0g0g
Kanasuikaleet kariniemi702g779kcal161.3g0g14g0g
Kastike, Thai Sweet Chili (Pirkka)35g67kcal0.2g15.8g0.2g1.4g
Hunaja 47g155kcal0.2g37.8g0g0g
Rapsiöljy (Vita d´or), annos 5g35g316kcal0g0g35.1g0g
Kesäkurpitsa199g34kcal0.8g5g1.2g1.4g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g117g24kcal0.7g4.4g0.4g1.6g
Punasipuli, kuorittu, 100g70g19kcal0.9g3.4g0.1g1.2g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 1052g446kcal103.2g4.2g1.1g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana6664g6593kcal762.6g447.4g189.8g104.8g
Valittu annoskoko3332g3297kcal381.3g223.7g94.9g52.4g
Annoskoko puolitettuna1666g1648kcal190.7g111.9g47.5g26.2g
Arvot/100g100g99kcal11.4g6.7g2.8g1.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=433781