Kevyt-meetvursti-oliivi-juusto-omeletti-pizzanen

Riko kananmunat kulhoon ja vispaa massa tasaiseksi, lisää jauhettua mustapippuria, paprikajauhetta ja pieni ripaus cayannepippuria.

ÄLÄ lisää suolaa (aineksista tulee suolaa tarpeeksi).

Leikkele metukat saksilla sopivan kokoisiksi paloiksi, lisää oliiveja oman harkinnan mukaan ja lisää juustoraaste.

Sekoita.

Pilko valkosipulinkynsi pieneksi ja lisää pannulle oliiviöljy ja oivariini.

(Oivariini tekee munakkaasta kauniin ruskean ja rakenteesta muhevamman).

Kuullota valkosipuli seoksessa nopeasti, ilman että ehtii ruskistua ja lisää sen jälkeen munakasmassa päälle.

Paista hitaasti pienellä lämmöllä ja anna hyytyä, pilko sitäennen vielä sekaan yksi tomaatti, lisää tomaatinpalat massaan tasaisesti ja lisää tarvittaessa lisää oliiveja.

Lisää päälle hieman oreganoa/pizzamaustetta.

Tee munakkaasta 4 eri osiota ja kiepauta osat ympäri kun pohja on kauniin ruskea.

Tarkkaile ettei pohja kärähdä munakasmassassa olevan juuston takia.

Paista vielä myös toiselta puolelta.

Nauti lämpöisenä.

En tiedä että onko tämä enemmän omeletti vai pizza, mutta hyväksi todettu!

Reseptistä tulee n. 2 annosta ja yksi annos painaa n. 428 grammaa

Instantkarma
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna kuoreton 1760g2511kcal220g5.3g180.4g0g
Oliiviöljy 40g354kcal0g0g40g0g
Ultrakevyt meetwursti 9% (Hk), annos 10g400g800kcal6g0g36g0g
Oivariini, 7556g381kcal0.6g0.6g42g0g
Valkosipulinkynsi keskikokoinen 3,5 g3.6g3.7kcal0.3g0.6g0g0.1g
Viipaloidut vihreät oliivit (Rainbow), annos 25g568g966kcal2.8g22.7g96.6g0g
Mozzarella juustoraaste, valio600g1740kcal156g0g126g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana6855g13509kcal771.4g58.4g1042g0.2g
Valittu annoskoko3428g6754kcal385.7g29.2g521g0.1g
Annoskoko puolitettuna1714g3377kcal192.9g14.6g260.5g0.1g
Arvot/100g100g197kcal11.3g0.9g15.2g0g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=306273