Pähkinäinen parsakaalipiirakka

Pähkinäinen parsakaalipiirakka (8–10 palaa)

Pohja:
100 g margariinia (Keiju 70% tai Becel 60%)
4½ dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
½ tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
1 prk (200 g) kevytkermaviiliä (rasvaa enintään 6%)

Täyte:
250 g parsakaalia
½ rasiaa kirsikkatomaatteja
1 pieni keltainen paprika
1 dl saksanpähkinöitä
3 munaa
2 dl kermasekoitetta (esimerkiksi Valio Ruoka 5%)
1 rkl pestokastiketta
½–1 dl raastettua parmesaania

Sekoita pohjataikinan kuivat aineet.

Lisää pehmeä rasva ja nypi ainekset yhteen.

Lisää lopuksi kermaviili ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.

Peitä taikina kelmulla ja nosta se tunniksi jääkaappiin.

Painele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

Huuhtele parsakaali ja leikkaa se pienemmiksi kukinnoiksi.

Halkaise tomaatit puoliksi ja pilko paprika.

Levitä taikinapohjalle parsakaalikukinnot, tomaatinpuolikkaat, paprikakuutiot sekä pähkinät.

Sekoita kulhossa munien rakenne rikki ja lisää ruokakerma sekä pesto.

Kaada seos vuokaan ja ripottele päälle juustoraaste.

Paista piirakkaa 200-asteisen uunin keskitasossa, kunnes täyte on hyytynyt eli noin 25 minuuttia.

Jos pinta näyttää saavan liiaksi väriä, peitä piirakka leivinpaperilla.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 209 grammaa

Shamaani
AineksetMääräEnergiaPHRK
Sunnuntai margariini (Raisio), annos 15g22g157kcal0.2g0.2g17.5g0g
Vehnäjauho puolikarkea 64g219kcal6.5g44.7g0.8g2.2g
Kauralese 13g47kcal2.4g6g1g2.3g
Pansuola (Oriola oy), annos 5g0.5g0kcal0g0g0g0g
Leivinjauhe 2.2g3.8kcal0.1g0.8g0g0g
Kermaviili, rasvaa 3,5 % ,vähälaktoosinen 44g28kcal1.4g2.1g1.5g0g
Parsakaali brokkoli 55g19kcal2.5g1.1g0.2g1.4g
Kirsikkatomaatti, suomalainen22g4.4kcal0.1g0.8g0.1g0.3g
Paprika keltainen 26g7.9kcal0.2g1.3g0.1g0.5g
Saksanpähkinä 13g89kcal1.9g0.4g8.5g2.1g
Kananmuna, omega, 1 kpl36g47kcal4.7g0.1g3g0g
Ruokakerma Valio 5%44g26kcal0.5g1.2g2.2g0g
Pestokastike, Barilla all Genovese, n. 1 tl3.3g18kcal0.2g0.1g1.8g0.1g
Parmesaanijuusto, formaggio da pasta22g100kcal8.7g0g7g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana731g1533kcal58.8g117.6g87.4g17.8g
Valittu annoskoko366g766kcal29.4g58.8g43.7g8.9g
Annoskoko puolitettuna183g383kcal14.7g29.4g21.9g4.5g
Arvot/100g100g210kcal8g16.1g11.9g2.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=135472