Kesäkurpitsalasagne isompi

Paista 750 g raakaa naudanlihaa pannulla, ruskista.

Heitä sekaan koskenlaskijaa 100 g, anna sulaa hetki ja laita 2,5 dl kermaa sekaan, tomaattipyrettä, ripauta suolaa reilusti (sopivasti n. 1 tl), basilikaa, paprikaa, mustaapippuria jauhettuna sekä valkosipulit pieninä paloina (lisätä kannattaa jo ruskistaessa).

Anna täytteen valmistua rauhassa hiljaisella lämmöllä että kuitenkin kiehuu vähäsen.

Lisää täytteeseen vielä 1 dl pizzajuustoa lopuksi ja anna sulaa siihen.

Voit viipaloida kesäkurpitsan ennen tai jauhelihatäytteen valmistuessa.

Voitele uunivuoka voilla.

Lisää täytteet kerroksittain, ensin jauhelihatäytettä ohuehko kerros pohjalle, sitten kesäkurpitsaa viipaleittain ohuena kerroksena ja niin edelleen kuin tavallisessakin lasagnessa.

Lopuksi laita 2 dl juustoraastetta päällimmäiseen täytekerrokseen (liha) päälle ja voit lisätä vajaan desin (68 g noin) kermaa vielä lisukkeeksi ja kostukkeeksi.

Paista 15-20 min kunnes on herkullisen ruskea päältä 200 C:ssa.

Tarjoa raikkaan salaatin kera.

Reseptistä tulee n. 7 annosta ja yksi annos painaa n. 217 grammaa

Tottuli
AineksetMääräEnergiaPHRK
Jauheliha, naudan, rasvaa 17 %, paistettu ilman rasvaa 152g486kcal40.6g0g36.3g0g
Koskenlaskija levittäytyvä (Valio), annos 10g25g78kcal2.7g0g7g0g
Tomaattipyree (Felix), annos 10g31g34kcal1.6g6.6g0.2g0g
Kerma , kuohukerma, rasvaa 35 % 63g206kcal1.2g1.9g21.9g0g
Valkosipulinkynsi keskikokoinen 3,5 g2.1g2.2kcal0.2g0.3g0g0g
Pizzajuusto, valio7g24kcal1.8g0g1.8g0g
Pizzajuusto, valio20g66kcal4.9g0g5.1g0g
Kesäkurpitsa, paistettu, 100g62g11kcal0.2g1.5g0.4g0g
Kerma , kuohukerma, rasvaa 35 % 17g56kcal0.3g0.5g5.9g0g
Rypsiöljy Eldorado2.5g21kcal0g0g2.3g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana761g1967kcal107g21.6g161.8g0g
Valittu annoskoko380g983kcal53.5g10.8g80.9g0g
Annoskoko puolitettuna190g492kcal26.8g5.4g40.5g0g
Arvot/100g100g259kcal14.1g2.8g21.3g0g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=120123