Karppipizza versio 1.0

Ensinnä vatkataan ne valkuaiset semmoiseksi kiinteeksi vaahdoksi.

Lisätään joukkoon hieman vatkatut keltuaiset ja ripaus suolaa.

Sekoitetaan ja kaadetaan voidellulle uunipannulle.

Pistetään uuniin paistumaan 15 minuutiksi.

Kun pohja on uunissa on hyvin aikaa tehdä täyte.

Eli sipulit ja jauheliha pannulle, voi laittaa voita tai jotain rasvaa jos tuntuu ettei muuten ole tarpeeksi.

Jauheliha ruskistetaan hyvin kypsäksi.

Siis oikeasti kuivaksi ettei se kostuta sitä pohjaa sitten niin että tulee lörtsöä.

Sitten mukaan kinkkukuutiot.

Maustetaan suolalla ja pippurilla.

Kun pohja on ollut uunissa vartin sen päälle levitellään se 3 teelusikallista tomattipyreetä.

Sitten päälle jauhelihaseos, sienikuutiot ja tomaattiviipaleet.

Mieluummin ensin jauheliha ja sitten ne viipaleet.

Tämän kaiken päälle pussillinen juustoraastetta ja komeus takaisin uuniin 20 minuutiksi.

Reseptistä tulee n. 1 annosta ja yksi annos painaa n. 2070 grammaa

Timopaan

Tigress84 sanoi...

Huippu hyvvee :>

keskiviikko 30.04.2008 klo 13:56

AineksetMääräEnergiaPHRK
Mozzarella juustoraaste, frischpack38g116kcal9.8g0.8g8.3g0g
Atria naudan paistijauheliha 10% 200g150g255kcal30g0g15g0g
Kevytkinkkukuutio korpela47g52kcal6.9g0g2.3g0g
Sienikuutio sauvos30g6kcal0.8g0.4g0.2g0g
Tomaattipyree Eure Shopper (100g)13g11kcal0.4g2.5g0.1g0g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g38g7.6kcal0.2g1.4g0.1g0.5g
Kananmuna 50g(kpl)73g92kcal8g0.2g6.6g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana776g1078kcal112.2g10.6g65.2g1g
Valittu annoskoko388g539kcal56.1g5.3g32.6g0.5g
Annoskoko puolitettuna194g270kcal28.1g2.7g16.3g0.3g
Arvot/100g100g139kcal14.5g1.4g8.4g0.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=29883