Hirvipata marinoidusta hirvestä

Edellisen illan homma: Puhdista hirvestä kalvot ja paloittele se sopiviin osiin.

Marinadin tein seuraavasti: tilkka giniä, loraus öljyä, hieman sinappia, gourmet-suolaa, neilikkaa, muskottipähkinää, kokonaisia valkopippureita.

Toisin sanoen: laita niitä mausteita mitä kaapista löytyy ja hyväksi havaitset.

Jätin marinoitumaan kulhossa jääkaappiin, laitoin päälle talouskelmua ja painoksi jälkiruokalautasen, että marinadi peittäisi lihat.

Seuraavana päivänä ruskistin lihat voissa.

Samaan aikaan paistoin padassa pekonia, lisäsin lohkotut sipulit, valkosipulit ja porkkanat niin että ne hieman pääsivät kuullottumaan pekonirasvassa.

Päälle hirvenlihat, sitten perään olut, smetana, lihaliemi (mulla itsetehtyä, kannattaa) ja hiljaiselle tulelle porisemaan kolmeksi tunniksi.

Lopuksi suurustin hieman: vähän vehnäjauhoja sekoitettuna kylmään vesitilkkaan, lisätään pataan.

Maustoin vielä pienellä lisäsuolauksella ja mustapippurilla.

Maustaminen taas kerran oman maun mukaan tässä vaiheessa.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 353 grammaa

Sallay
AineksetMääräEnergiaPHRK
Porkkana, keskikokoinen 65g52g15kcal0.3g3.1g0.1g1.3g
Sipuli (kuorittu)51g14kcal0.7g2.4g0.1g0.9g
Pekoni rasvainen 17g64kcal2g0g6.3g0g
Voi (perinteinen meijerivoi)3.7g26kcal0g0g2.9g0g
Hirvenliha 79g89kcal16.7g0g2.4g0g
Olut keskiolut, 4,5 til% alkoholia 94g40kcal0.4g3.8g0g0g
Smetana, rasvaa n. 40 % 34g132kcal0.7g0.7g14.2g0g
Lihaliemi laimennettu 56g11kcal0g1.7g0.3g0g
Valkosipuli 5.6g6.1kcal0.4g0.9g0g0.1g
Vehnäjauho, pouta, 1 dl = 65g5.6g20kcal0.7g3.9g0.1g0.2g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana794g831kcal43.8g33g52.8g5g
Valittu annoskoko397g416kcal21.9g16.5g26.4g2.5g
Annoskoko puolitettuna199g208kcal11g8.3g13.2g1.3g
Arvot/100g100g105kcal5.5g4.2g6.6g0.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=84565