Juustokolmiot

1 pussi kuivahiivaa
2 rkl lämmintä vettä
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl sokeria
0,5 tl suolaa
100 g juoksevaa kasvirasvavalmistetta
2 dl kevytkermaa
2,5 dl juustoraastetta
100 g tuorejuustoa (maustamatonta tai maustettua)

Pinnalle

juoksevaa kasvirasvavalmistetta
paprikajauhetta
grillimaustetta
cayannepippuria
kauniita siemeniä, kuten auringonkukansiemeniä, seesaminsiemeniä tai unikonsiemeniä

Anna kevytkerman ja tuorejuuston lämmetä huoneenlämmössä ennen kuin aloitat.

Sekoita kuivat ainekset ja lisää nesteet.

Sekoita ja anna nousta kaksinkertaiseksi.

Ripottele pellillä olevalle leivinpaperille vehnäjauhoja ja levitä taikina pellille reunoja myöten jauhoisin sormin (jos taikina kiukkuilee eikä tottele, niin anna sen levätä pellillä hetken ja jatka sitten sen levittämistä).

Voitele taikina juoksevalla kasvirasvavalmisteella, ripottele pinnalle runsaasti paprikajauhetta, grillimaustetta ja tottumuksen mukaan cayannepippuria.

Lisää viimeisenä siemenet ja painele niitä hiukan taikinaan kiinni.

Paista 200 asteessa kunnes kypsä (vienon ruskea reunoilta ja hiukan rapea pohjasta).

(En muistanut katsoa kelloa.) Leikkaa kuuteentoista ruutuun ja halkaise ruudut kolmioiksi.

Reseptistä tulee n. 32 annosta ja yksi annos painaa n. 29 grammaa

Chan
AineksetMääräEnergiaPHRK
Vehnäjauho, sunnuntai168g590kcal20.2g119.6g3.5g5.1g
Leivinjauhe 4.3g7.6kcal0.2g1.6g0g0g
Sokeri 1.7g7kcal0g1.7g0g0g
Kuivahiiva, annos 11g4.8g17kcal2.1g1.9g0.3g0g
Pirkka juokseva rypsiöljyvalmiste 450ml43g311kcal0g0g34.6g0g
Kevytkerma (Pirkka), annos 200g86g99kcal2.4g3.9g8.6g0.1g
Emmental juustoraaste (Euroshopper), annos 100g54g194kcal15.1g0.1g15.1g0g
Tuorejuusto, Ruohosipuli kevyt, Pirkka43g78kcal2.2g2.9g6.5g1.3g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana812g2607kcal84.4g263.4g137.2g13g
Valittu annoskoko406g1304kcal42.2g131.7g68.6g6.5g
Annoskoko puolitettuna203g652kcal21.1g65.9g34.3g3.3g
Arvot/100g100g321kcal10.4g32.4g16.9g1.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=121927