Kessun kylmäsavulohipiirakka

Tästä piirakasta ei kaloreita puutu.

On se silti ja siksikin hyvää.

Pistä joku ettimään uunivuoka ja voitelemaan se.

Mätä jauhoja, ryynejä ja voita kulhoon.

Ajattele, että siinä on kelju naapuri ja murjo seos möyhyksi.

Liruttele vettä sekaan, mutta ei piä lurittaa liikoja kerrallaan.

Kun taikina tuntuu olevan kohillaan, pistä joku taputtelemaan se vuoan pohjalle.

Käske tehä reunuksetkin.

Riko pari munaa toiseen kulhoon ja haistele niitä.

Mätämunia ei piä käyttää, vaan käske viiä ne naapurille.

Niitten hyvien munien sekaan sitte hurautat tuorejuuston ja kermapurkit.

Olis pitäny aukasta ne purkit ensin! Kun oot siivonnu kätes, nappaat konevatkuttimen ja vatkuttelet seoksen tasaseksi.

Käske jonkun kuoria yksi makea sipuli, purjo tai silleen.

Jos hää suostuu, niin käske pilkkoa kans.
Sen kylmäsavulohen ostit tietenki valmiiksi siivutettuna.

Pittää se silti hienontaa, koskapa nyrkin kokoisia möykkyjä on ikävä nieleksiä.

Mällää kala ja sipuli sinne vuokaan ja kaatele täyte päälle.

Jos jotakin ainesta unehtu, niin heitä sekaan vaan.

(Samaa p*skaa siitäkin tulee.)

Paista 200:ssa asteessa puolisen tuntia.

Jos tuntuu ruskistuvan liikaa, heitä foliosta välly päälle ja paista vielä varttitunti.

Käske jonkun kattaa pöytä.

Ota vuoka uunista.

Jos unohit patalaput, niin jäähyttele sormia kylmän veden alla muutama minuuutti.

Käytä koirat kusella.

Tämän syömisen jälkeen et sitä jaksa kuitenkaa tehä pariin tuntiin.

Ja eiku syömään!

Reseptistä tulee n. 5 annosta ja yksi annos painaa n. 361 grammaa

Keskikessu
AineksetMääräEnergiaPHRK
Voi 23g163kcal0.3g0.1g18.3g0g
Kylmäsavulohiviipaleet (Chipsters), annos 150g90g174kcal17.1g0.1g11.7g0g
Kananmuna kuorineen punnittu27g34kcal3g0.1g2.4g0g
Vesi23g0kcal0g0g0g0g
Vehnäjauho puolikarkea 29g100kcal3g20.5g0.4g1g
Tuorejuusto, rasvaa 15 %, creme bonjour light 45g78kcal3.4g1g6.7g0g
Ruokakerma, laktoositon 15 %, Valio (2 dl)90g144kcal2.4g2.4g13.5g0g
Kaurahiutaleet elovena plus (Raisio)23g83kcal3.2g12.4g1.8g2.5g
Ruisjauho (Rainbow)34g108kcal3.4g21.3g0.8g4.7g
Sipuli, tuore23g6.1kcal0.3g1.1g0g0.4g
Leivinjauhe 1.1g2kcal0.1g0.4g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana812g1785kcal72.4g118.8g111.2g17.2g
Valittu annoskoko406g893kcal36.2g59.4g55.6g8.6g
Annoskoko puolitettuna203g446kcal18.1g29.7g27.8g4.3g
Arvot/100g100g220kcal8.9g14.6g13.7g2.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=174881