Hirvipata marinoidusta hirvestä

Edellisen illan homma: Puhdista hirvestä kalvot ja paloittele se sopiviin osiin.

Marinadin tein seuraavasti: tilkka giniä, loraus öljyä, hieman sinappia, gourmet-suolaa, neilikkaa, muskottipähkinää, kokonaisia valkopippureita.

Toisin sanoen: laita niitä mausteita mitä kaapista löytyy ja hyväksi havaitset.

Jätin marinoitumaan kulhossa jääkaappiin, laitoin päälle talouskelmua ja painoksi jälkiruokalautasen, että marinadi peittäisi lihat.

Seuraavana päivänä ruskistin lihat voissa.

Samaan aikaan paistoin padassa pekonia, lisäsin lohkotut sipulit, valkosipulit ja porkkanat niin että ne hieman pääsivät kuullottumaan pekonirasvassa.

Päälle hirvenlihat, sitten perään olut, smetana, lihaliemi (mulla itsetehtyä, kannattaa) ja hiljaiselle tulelle porisemaan kolmeksi tunniksi.

Lopuksi suurustin hieman: vähän vehnäjauhoja sekoitettuna kylmään vesitilkkaan, lisätään pataan.

Maustoin vielä pienellä lisäsuolauksella ja mustapippurilla.

Maustaminen taas kerran oman maun mukaan tässä vaiheessa.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 353 grammaa

Sallay
AineksetMääräEnergiaPHRK
Porkkana, keskikokoinen 65g58g16kcal0.3g3.4g0.1g1.4g
Sipuli (kuorittu)56g15kcal0.7g2.7g0.1g1g
Pekoni rasvainen 19g71kcal2.3g0g6.9g0g
Voi (perinteinen meijerivoi)4.1g29kcal0g0g3.3g0g
Hirvenliha 88g99kcal18.5g0g2.6g0g
Olut keskiolut, 4,5 til% alkoholia 104g44kcal0.4g4.3g0g0g
Smetana, rasvaa n. 40 % 38g146kcal0.8g0.8g15.8g0g
Lihaliemi laimennettu 63g12kcal0g1.9g0.4g0g
Valkosipuli 6.3g6.8kcal0.5g1g0g0.1g
Vehnäjauho, pouta, 1 dl = 65g6.3g23kcal0.8g4.4g0.1g0.2g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana883g923kcal48.6g37g58.6g5.4g
Valittu annoskoko441g462kcal24.3g18.5g29.3g2.7g
Annoskoko puolitettuna221g231kcal12.2g9.3g14.7g1.4g
Arvot/100g100g105kcal5.5g4.2g6.6g0.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=84565