Kana-maitorahkapiirakka

Pohjaan menee 250g maitorahkaa (tähän kalorilaskelmaan laitoin 200g vahingossa, eli pienemmälläkin rahkapurkilla onnistui hyvin!), 1 muna, 1 dl jauhoja (mä laitoin ruisjauhoja), 1 tl suolaa ja 1 tl leivinjauhetta tai vaihtoehtoisesti9 ½ tl ruokasoodaa.

Kaikki ainekset sekaisin ja levitys leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan.

Muistaa levittää myös reunoille, jolloin paistuessa saa piirakoille ominaisen paksun reunan!

Täytteeksi voi laittaa mitä vain mieleen tulee, mutta omaan piirakkaan laitoin 300 g maustamattomia kanasuikaleita, 85 g kesäkurpitsaa ja yhden punasipulin.

Nämä paistoin pienessä tirassa öljyä ja pakkasin täyteen mausteita.

Mausteiden lisäksi mukaan meni 1 rkl Sweet chili-kastiketta ja 1 rkl hunajaa.

Sekoita täytteet yhteen ja levitä piirakkapohjan päälle.

Tämän jälkeen viipaloin tomaatista ohuita siivuja "koristeeksi" piirakan päälle.

Juuston asemasta laitoin piirakan päälle kananmunanvalkuaisia 3 kappaletta, jotka jähmettyessään tuovat juustomaisen tunnun piirakkaan.

Uunissa asteita 200 ja itse taisin paistaa n. 30-40 min, vanha uuni tekee välillä tepposia joten pois otan kun on sopivasti paistuneen näköinen.

:)

Piirakkavuoasta on helppo jakaa 6 eri annospalaan ja tällöin yhden palan kalorimääräksi tulee n. 235 tällä ohjeella.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 238 grammaa

Prototyyppi
AineksetMääräEnergiaPHRK
Fit rasvaton pehmeä maitorahka (Maitokolmio), annos 200g668g401kcal66.8g26.7g2g0g
Karkea täysjyvä ruisjauho (Sunnuntai), annos 100g334g969kcal33.4g190.4g7.7g66.8g
Kananmuna kuoreton 501g715kcal62.6g1.5g51.4g0g
Suola, annos 3g17g0kcal0g0g0g0g
Ruokasooda, annos 1tl (Yleinen), annos 5g17g0kcal0g0g0g0g
Kanasuikaleet kariniemi1002g1112kcal230.5g0g20g0g
Kastike, Thai Sweet Chili (Pirkka)50g95kcal0.3g22.5g0.3g2g
Hunaja 67g221kcal0.3g54g0g0g
Rapsiöljy (Vita d´or), annos 5g50g451kcal0g0g50.1g0g
Kesäkurpitsa284g48kcal1.1g7.1g1.7g2g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g167g34kcal1g6.3g0.5g2.3g
Punasipuli, kuorittu, 100g100g27kcal1.3g4.8g0.2g1.7g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 1503g637kcal147.5g6g1.5g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana9520g9419kcal1089.6g638.6g270.8g149.6g
Valittu annoskoko4760g4710kcal544.8g319.3g135.4g74.8g
Annoskoko puolitettuna2380g2355kcal272.4g159.7g67.7g37.4g
Arvot/100g100g99kcal11.4g6.7g2.8g1.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=433781