Hirvipihvit sienikastikkeessa uunikasvisten kera

Tämä on itse asiassa Kettuterroristin ohje, netistä poimittua ja kuuluu tehdä nimenomaan HIRVEN ulkofileestä (mitä ei kalorilaskurista löytynyt).

hirven ulkofilee
suolaa
mustapippurirouhetta
tuoretta rosmariinia

Kastike:
1-2 rkl ruokaöljyä
1 sipuli
3 isoa herkkusientä
2 kourallista kuivattuja suppilovahveroita
1 dl vettä
1 dl olutta
2 dl ruokakermaa
katajanmarjoja
ruskean kastikkeen suurustetta

Poista fileestä kalvo ja leikkaa 1-1,5 sentin paksuisiksi pihveiksi.

Nuiji kevyesti.

Ruskista pihvit pannulla molemmin puolin.

Nosta pihvit laakeaan uunivuokaan.

Kaada pannulle vesi ja olut ja kiehauta.

Kaada huuhdeliemi talteen.

Kuori ja silppua sipuli ja kuullota pannulla öljyssä pehmeäksi.

Lisää sekaan paloitellut herkkusienet ja paista, kunnes sienistä irtoaa nestettä.

Lisää huuhdeliemi, kerma ja suppilovahverot.

Kiehauta ja suurusta sopivaksi suurusteella.

Mausta kastike murskatuilla katajanmarjoilla.

Kaada kastike vuokaan pihvien päälle ja kypsennä 175-asteisessa uunissa n. 30-40 min.

Reseptistä tulee n. 3 annosta ja yksi annos painaa n. 647 grammaa

Habanera

Habanera sanoi...

Tosi reilu illallinen kahdelle, kuten tapoihimme kuuluu :)

keskiviikko 29.09.2010 klo 19:59

Habanera sanoi...

Hiukan liiankin reilu kun ihan kilogrammojakin katsoo, muutin ohjeen kolmelle hengelle, varmaan riittäisi neljällekin...

keskiviikko 29.09.2010 klo 20:26

AineksetMääräEnergiaPHRK
Lanttu 73g21kcal0.7g3.3g0.2g1.3g
Parsakaali brokkoli 44g15kcal2g0.9g0.1g1.1g
Sipuli (kuorittu)38g10kcal0.5g1.8g0.1g0.6g
Korvasieni 63g11kcal1.1g0.3g0.3g1.2g
Oliiviöljy (ekstra-neitsytoliiviöljy) (Rainbow), annos 10g3.7g34kcal0g0g3.7g0g
Vesi25g0kcal0g0g0g0g
Olut keskiolut, 4,5 til% alkoholia 25g11kcal0.1g1g0g0g
Ruokakerma, Valio Hyla 15%50g80kcal1.3g1.3g7.5g0g
Ruskea kastike (valmis) (Rainbow), annos 100g11g3.1kcal0.1g0.6g0.1g0g
Ulkofile nauta, annos 100g106g131kcal22.3g9.6g4.4g0g
Rosmariini, tuore (-), annos 10g2.5g3.3kcal0.1g0.5g0.1g0.3g
Avokadoöljy, extra virgin (Fontana), annos 10g1.2g10kcal0g0g1.2g0g
Palsternakka 45g29kcal0.2g5.3g0.2g2g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana971g715kcal56.8g49.2g35.8g13g
Valittu annoskoko485g357kcal28.4g24.6g17.9g6.5g
Annoskoko puolitettuna243g179kcal14.2g12.3g9g3.3g
Arvot/100g100g74kcal5.9g5.1g3.7g1.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=195976